-Viime päivinä-
Montakohan kertaa olen luvannut itselleni, että
huomenna minä pystyn siihen?
Kaavailen mielessäni ja raapustan ruutupaperille
loputtomia listoja mitä saa ja mitä ei saa syödä,
kirjoitan kuinka paljon liikun ja kulutan.
Piirtelen ruokaympyröitä joita täyttävät lähes kalorittomat nesteet
ja kevyet ravinnot.
Kuitenkaan en pysty minään päivänä siihen.
Lopulta en kai koskaan.
Tänään minä mietin, että jos kerran olen ollut lähes täydellinen
niin miksi en kykenisi siihen uudestaan?
miksi en enään osaa.
Olen aivan varma, että jos nyt muuttaisimme takaisin
pääkaupunki seudulle (sinne jonne kuulun)
Pystyisin parantamaan itseäni paremmin.
Ystävät olisivat lähellä, kulta asuisi lähellä,
voisin saada koulupaikan tai aloittaa vihdoin sen työpajan kunnes
kouluissa alkavat uudet yhteishaut.
Minulla olisi enemmän mahdollisuuksia elämässä
ja jaksaisin ehkä luottaa itseeni paremmin.
Olisi tekemistä enkä velloisi itsesäälissä
ja tekemättömyydessä päivästä toiseen.
Huomasin tänään, että kesä meni jotai eides tullutkaan.
On syksy.
Kotona meillä on ollut jo jonkin aikaa huono ilmapiiri.
Äidillä ja isäpuolella on riitansa, emmekä minä tai Mira pysty
antamaan isäpuolelle anteeksi häneen tekojansa.
(väkivaltaa,alkoholismia,alistamista ja hylkimistä).
Äiti sanoi ottavansa lopullisesti avioeron ja tahtovansa takaisin Vantaalle.
Äidillä ei ole täällä muuta, kuin lapset. Ei ihme jos tuntuu kurjalta.
Toivon, että äiti päättää että nyt perjantaina hän lähtee Miran kanssa minun perässäni
junaan.
Ei koskaan palaa, paitsi hakemaan pienet tytöt, kun olemme saaneet asunnon.
ja hakemaan tavaroitamme.
Toivon niin.
p.s. jaksan ikävöidä ikuisuuksiin Leniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti