mä viillän enkä ajattele, puran henkisen pahan olon oksentamalla tai viiltelemällä,
puran lihavuuden tunnetta juoksemalla, olemalla syömättä.
Tää on mun sisäinen helvetti, mun oma taistelu. En johda, en hallitse, en kontrolloi, mä alistun ja tuhoon itteäni. Kukaan mua ei osaa auttaa.
Kerran luulin voittavani tän sairauden.
En vaan tiedä mikä, mutta joku veti mut taas alas. Se laukes uudestaan ja pelkään jatkuvasti menettäväni itteni uudestaan.

i know i can't lose me 'cause then i'd be losing you

Jotenki vaa ongelmat kasaantuu aina mun ympärille.
Mä käytän liikaa alkoholia, mä en haluu syödä, mä haluun syödä, mut oksentaa,
mä ahmin vaikken sais, mä juoksen vaikken sais, mä itken, mä viiltelen, mä valehtelen, petän luottamuksia ja rikon kaiken.

Onko lopulta mikää minkään arvosta?
Kuinka kauan on taisteltava jotta voittaa?

joulu

Enää on suunnilleen kuukausi jouluun.
Kaupat on täynnä kimaltelevia joulu koristeita ja pian jo kauppojen kaiuttimissa pauhaa joululaulut,
kauppa keskuksiin on aseteltu jo valoja ja kuusia ja ihmiset kiertelevät ostoksilla.

Joulukuu on lämmin. Pelkästään joulun odotus tuo läheisyyden kaipuun, onnellisuuden.
Rakastan kynttilöiden valossa kirjoittamista, rakastan pimeässä musiikin kuuntelua, rakastan pipareiden tuoksua ja leipomista.
Joulukuussa jokaiseen aamun tuo iloa joulukalenteri, iltaan tuo iloa se, että seuraavana aamuna joulu on taas lähempänä.
Tosin joulu on nopeammin ohi, kuin huomaakaan. Sitten on taas vuosi seuraavaan.

Joulun top 20.
1.tunnelma
2.kynttilät
3.värit
4.porkkanalaatikko
5.kaneli
6.joulumaa (laulu)
7.lumiukko (tv ohjelma)
8.joulukuusi
9.jouluvalot
10.joulutortut
11.piparit
12.askartelu
13.jouluostokset
14.rosolli
15.riisipuuro
16.lahjat<3
17.pikkujoulut
18.glögi
19.lumi
20.elokuvat

huomenta.

Mun elämä on totaalisen sekasin tällä hetkellä.
On samoja tuntemuksia, kun mun sairauden pahoina aikoina.
Herään öisin enkä meinaa saada millään unta enää, en meinaa iltasin edes nukahtaa ja valvon puolet yöstä, herään ajoissa vaikka nukuttaa.
Julmaa, mutta totta Haluaisin olla yksin, en vaan voi luovuttaa. En tällä kertaa suostu jättämään ystäviä mun elämästä pois.

Mieliala lääke annoskin nostettiin täysiin lukemiin, on vaan nyt 4-5 viikkoa ennen ko sillä on vaikutusta. Ruokalista en seuraa ja tunnen pistoksen mielessä joka kerta, kun syön.
Silti ahdistuksen tullessa saatan syödä tolkuttomasti ja oksennan, oksennan vaikka en edes ahmis.

Edelleen tuntuu sille, että en ole ihminen. En ole jos en sairasta puhtaasti anoreksiaa.
Bulimia ja bulimareksia tuntuu niin paljon huonommalle.

Tällä hetkellä rakkausrintamakin on sekasin, senkin puolesta tekis vaan mieli unohtua.
On tunteita kahta poikaa kohtaan enkä tiedä mitä teen.
Olisi aika valita.