Mun elämä on totaalisen sekasin tällä hetkellä.
On samoja tuntemuksia, kun mun sairauden pahoina aikoina.
Herään öisin enkä meinaa saada millään unta enää, en meinaa iltasin edes nukahtaa ja valvon puolet yöstä, herään ajoissa vaikka nukuttaa.
Julmaa, mutta totta Haluaisin olla yksin, en vaan voi luovuttaa. En tällä kertaa suostu jättämään ystäviä mun elämästä pois.
Mieliala lääke annoskin nostettiin täysiin lukemiin, on vaan nyt 4-5 viikkoa ennen ko sillä on vaikutusta. Ruokalista en seuraa ja tunnen pistoksen mielessä joka kerta, kun syön.
Silti ahdistuksen tullessa saatan syödä tolkuttomasti ja oksennan, oksennan vaikka en edes ahmis.
Edelleen tuntuu sille, että en ole ihminen. En ole jos en sairasta puhtaasti anoreksiaa.
Bulimia ja bulimareksia tuntuu niin paljon huonommalle.
Tällä hetkellä rakkausrintamakin on sekasin, senkin puolesta tekis vaan mieli unohtua.
On tunteita kahta poikaa kohtaan enkä tiedä mitä teen.
Olisi aika valita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti