Sataa taas kaatamalla, taas tätä normaalia suomen talvea.
Miks ei vaan vois sataalunta? Tai olla aamusin nurmikot jäähuurteessa ja kirkas taivas.
Kaato sateessa aamulla vein siskon eskariin. Takas tullessa mietin ja mietin syytä kaikelle.
Rankaistaanko mua?
Sit musta tuntu, että kyl tästä elämästä vielä joskus jotain hyvää tulee.
Sitä on vaan niin vaikee uskoo enää.
Niin paljon on luvattu, kaikki sanoo, että kyllä kaikki muuttuu paremmaks.
Niin ei vaan oo tapahtunu.
Mä olin paremmassa kunnossa ja tunnen taas kuinka ote on irronu itestäni, tästä mailmasta.
Pelkään jatkuvasti menettäväni ystävät, perheen.
Oon sen kerran jo kokenu, enkä todellakaan haluu olla niin yksin kun oon ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti