Olisin halunnu vaan jatkaa nukkumista, mutta en mä pystynyt.
Mä ajattelin kuinka mä kuluttaisin enemmän ollessani hereillä. Mun huoneessa on syksy, kylmä.
Koska nukun ikkuna auki jotta kuluttaisin enemmän.
Vanhoista tavoista on niin helvetin vaikee päästä irti.
Vielä ennen kesää painoin ihanat 27 kg nyt painan paljon enemmän. Mä olin osastolla huonon kunnon takia. Syynä syömishäiriö ja masennus.
Kaunista kai.
Mut ei mulla ollu vaihtoehtoja, lääkäri sanoo että olisin kuollu ilman sairaala hoitoa. Mä vaan itkin ja halusin kuolla, yöt pelkäsin kuolevani enkä nukkunu mietin miten vähän kulutan unessa, päivät mä itkin ja toivon kuolemaa, jotain parempaa.
Mä vaan alistuin muiden tahtoon ja kiltisti pakkasin tavarat ja menin u27 ja lihoin.
En mä siellä parantunu, en edes puoliks. Olin kiero ja valehtelin tunteista, valehtelin kaikesta ja pääsin ulos, koska päätin päästä.
Nyt oon ollu jo pari kuukautta taas kotona ja vanhemmat osaa jo luottaa muhun.
Silti mä leikin kaikella. Toivon olevani laiha, oksennan,jätän syömättä,juoksen ja vihaan mun peilikuvaa, lasken kaloreita ja oon sairas.
Se on kai vaan ajan kysymys millon jään kiinni ja joudun takas lukkojen taakse. Mutta sen tiiän, että en siihen enää suostu.
Osastolla oli se hyvä puoli, että sain elämän takasin ja sain muutaman tosi hyvän ystävän.
kaikki muu oliki sitte pelkkää paskaa. Tää oli ehkä tällänen pieni kertomus viime ajoista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti