Täällä taas kirjottamassa.
Kello on taas vaikka kuinka paljon ja jumitan vaa. Mikä mua vaivaa? En jaksas yhtää mitää tällä hetkellä. Tekemistä kyllä aina riittää.
Mä tajusin eilen yöllä, että mun elämä on alkanu olee paljon kokonaisempaa ja täydempää ko ennen kesää. Kyllä mä edelleen oon hukassa ja jollain tapaa tyhjä, mutta silti suurin määrä musta on taas koossa. Ainakin yrittää olla.
Kaikista hankalinta on vaa pitää tää kaikki käsissä. On vaan jaksettava läpi sateiden ja tuulien vaikka olis kuinka hankalaa.
Huomenna olis käynti blondyken psykiatril taas, mutta se pitää peruuttaa, kun en millään pääse sinne.
Mä vaan istun hiljaa, mä vaan annan tuulen viedä mua mukanaan.
Hengitän mä savua keuhkoihini, vedän mä huumavat aineet alas itseeni.
Yritän mä unohtaa, tahdon mä lentää.
Irti otteestani älkää vain päästäkö, muuten mä putoan,
loputtomaan uneen katoan.
Unohdus ja kaipaus, kulkee tuska ja rakkaus käsi kädessä.
Juon mä yksin aamukahvin, juoksen mä yksin pimeässä iltalenkin.
Mittanauhalla tai vaa`alla mä elämän punnitsen, Määrä ne mitat miten onnellinen sallin olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti