Jollain tapaa taidan olla vähän hukassa taas, kaikki tuntuu olevan unta.
Päivät vaan valuu mun ohi enkä edes huomaa, toivon vaan et heräisin vihdoin.
Syksyki tuli nopeemmin ko edes huomasin, on jo yöpakkasiaki.
Oikeesti antaisin melkein mitä vaan jotta olisin terve, osaisin irrottaa syömishäiriöstä.
Se vaan ei jätä mua rauhaa.
Mun sairaus seuraa mua kaikkialle, se ei anna kattoo peiliin tavalla jolla olisin tyytyväinen.
Mä vaan jaksan vihaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti