Jälleen ilmoitan, etten omista nyt konetta itse.
Mikä tarkoittaa sitä, että olen melkoisen sosiaalisesti kuollut sekä en pääse
kirjoittamaan...: <

Dina meni kaverille kahdeksi viikoksi hoitoon ja ikävä on ehkä suurin koskaan.
En vain osaa tottua tähän hiljaisuuteen ja rauhallisuuteen kattoni alla.
 Onneksi tämä on vain hetkellistä (saanhan hetkeksi itselleni aikaa).
Kohta mamman nallukka on taas kotona!<3

Jollain tapaa viime ajat ovat tuntuneet paremmilta, kuin aikoihin.
Vaikka kaikki paska silti mukaan mahtuu.
Olen ollut huomattavasti pirteämpi, ja itseni mielestä eloisampi.
Olen saanut rakkaan ystäväni takaisin ja nauttinut hänen seurastaan,
sekä muiden ja varsinkin erään!

omg lol, (ihan ko jostain ala-asteen päiväkirjasta)
Rakas päiväkirjani, olen ihastunut elämään hetkellisesti ja toivottavasti pysyvästi.
Sekä kaikkea salaista!:DDDD

finally happy, at least for a moment

En edes muista milloin oloni olisi viimeksi ollut näin hyvä ja todellinen.
Tunnen jokaisen ruumiini osan elävän.
Enkä muista miltä tuntuu olla näin totaalisen ihastunut toiseen ihmiseen, sillä viime
kerrasta on aivan liian kauan aikaa.
Tunnen itseni vahvaksi ja todella onnelliseksi..
Osaisinpa oikeasti sanoin kuivalla tätä tunnetta.
Viikonloppuni oli ehkä paras, aivan liian onnellinen, usvainen hyvällä tavalla.
Ollen toisen vieressä ja pitäen kiinni, tietäen toisella olevan tunteita myös minua kohtaan.

Toinen juttu joka saa minut todella onnelliseksi on tyttö jonka menetin jo kauan sitten.
Näemme jälleen, enkä jaksa odottaa sitä.
On aivan liian ikävä! On ollu koko ajan, olen vain yrittänyt parhaani mukaan unohtaa ja
peittää tunteeni. Olla muistamatta ihmistä joka oli kaikkeni.
tuntuu hyvälle, kun ei tarvitse peitellä enään, eikä valehdella itselleen.
Kiitos sinä, kun huolit minut taas takaisin elämääsi!
Lupaan olla tällä kertaa parempi ihminen<3

ehkä meen nukkumaan, että jaksan huomenna herätä! Ainaki ilman uutta kofeiinin yliannostusta..:D

Sekavuuden huipentuma

En ole jälleen kirjoittanut luultavasti moneen päivään.
 Siksi, että tietokoneeni sanoi itsensä irti. daaammm...
Pelkään hieman vajoavani jälleen yksinäisyyteen, kun eihän minulla ole edes puheaikaa.
Ja kukapa minulle soittaisi? Edes kysyäkseen kuulumisia tai vain juttu seuran tarpeessa.

Viime aikoina en ole hallinnut itseäni laisinkaan.
 Tunteeni ovat kuohuneet ja räjähtäneet vaikkei niiden olisi pitänyt.
Olen huutanut, itkenyt, raivonnut ja heitellyt tavaroita.
Onneksi edes tuo heittely on jäänyt yksin omaan minun nähtäväkseni eikä muiden.
 Toisin, kun muut kohtaukset. Anteeksi siitä.
Tällä hetkellä kaikki tuntuu todella arvottomalta, aivan kaikki.
 Miksi tänään tämän pahan olon piti langeta ylleni?
Tahtoisin vain sulkea verhot ja peitellä itseni sänkyyni kunnes olo olisi parempi.
Sellainen, kuin normaaleilla ihmisillä.
Ei hulluilla, sekopäillä, toivottomilla ihmisillä.
 Voisin repiä sieluni kappaleiksi.

Olen täysin hajalla, en tahdo olla yksin.
 Eräs ihminen ei vain enään tarvitse minua, ei tarvitse tätä tuskastunutta tyttöä.
On valmis päästämään minut menemään, mutta silti pitäen minua väkisin kahleissaan.
Kahleet kuristavat minut elävältä. Miten päästää irti, kun ei päästetä?
 En tahdo nähdä sinua, mikset voi ymmärtää?
Edes yrittää käsittää tätä kaikkea?
 En kestä katsoa ja pelätä viimeisiä hyvästejä, en jaksa vain odottaa ja kitua tässä
kivussa.
 Ole kiltti ja anna minun mennä lopullisesti pois.
Vain savuna ilmaan, kuin savukkeeni savu taivaalle läpi keuhkojeni.