Sulaa Sadetta

Mä muistan, että itkin ja kerroin vaan mua pelottaa.

 Pelottavinta on se ettei tiedä mikä pelottaa,

 kun kokonaisuus saa pelon kasvamaan

suuremmaksi kuin minä itse olen.

 Ilma jota hengitän on liian painavaa keuhkoilleni,

valo liian kirkasta katseelleni, päivät liian lyhyitä

,sitten taas liian pitkiä.

 Yksinkertaisesti en osaa, liian vaikeaa olla olemassa.

Niin, kuin itse muodostaisin monimutkaisen kasan sirpaleita, jotka

täytyy kasata paikoilleen...

Montakohan viikkoa on jälleen kulunut?

Ainakin kesä on tullut, ja on ihan tajuttoman vihreää.

 Etenemättä sitten yhtään mihinkään, korkeintaan

kymmenen askelta taaksepäin.

Ainakin mä rakastan tätä poikaa ihan liian paljon!

"Ei mun jalkani kanna,
kun olen sinun kosketusta vailla,
Eikä henkeni kulje,
 kun olen sinun kosketusta vailla.
Pelasta mut,
pelasta mut,
 pelasta mut"

Helpommalla pääsee, kun edes muutaman tunnin viikossa hymyilee väkisin.
Sitten, kun katsovat muualle irvistän jottei kulissit kaatuisivat.