Tänään on mun ja mun kullan 6 kk päivä.
Olen onnellinen, mutta silti niin toivoton.
Koko päivän on vain tehnyt mieli syödä ja syödä. Se tarkoittaa, että myös oksennan ja oksennan.
On niin hankalaa.
Katson kuvaa jossa olin vielä hyvin huonossa kunnossa, olin liian laiha ja ahdistun.
Ahdistun vain koska en enää näytä samalta.
Minä en enää kykene kontrolloimaan itseäni samalla tavalla, kuin silloin.
Annan mitä vain kunhan joku lahjoittaa minulle osan omasta itsekuristaan.
Tai jos joku tahtoo taikoa minut terveeksi, jotten tunne jatkuvaa syyllisyyttää siitä, että
melkein tervehdyin ja annoin itseni kasvaa valaan kokoiseksi.
Olen varma etten koskaan omin avuin pääse eroon syömishäiriöstäni.
Ahdistaa niin helvetisti, että tuntuu siltä, että hajoan.
Vatsani roikkuu, kun istun se tuntuu niin vitun kamalta.
Ääää.
Ehkä liian säälittävää. Anteeksi, anteeksi.
Huomenna kuitenkin on parempi olla.
(toivottavasti)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti