muistijäljet

Kaupungin äänet jo kuolleet pois
Jäljelle jääneet vain sirpaleet
Maalattuna kasvoilla on merkit kauneuden
Muistijäljet kuitenkaan ei peity alle sen

Sun kädessä on maailma
Missä mut tehtiin lasista
Aina jotain saa silti lahjaksi
Katsoo ei saa helvettiin
Koska se katsoo takaisin
Aina jotain saa vastalahjaksi

Rauta on kylmää vasten poskea
Kättesi jälkeen vereslihalla
Niinkuin polttomerkitty sä olit silmiini
Olet mulle liekit ja minä bensiini

Sun kädessä on maailma
Missä mut tehtiin lasista
Aina jotain saa silti lahjaksi
Katsoo ei saa helvettiin
Koska se katsoo takaisin
Aina jotain saa vastalahjaksi

Sun kädessä on maailma

Heräsin tänään ja paistoi aurinko.

"ei tää oo mailmanloppu"
sanottiin niin.
Se on mailmanloppu, se on loppu.
En tiedä miksi tämä tuntuu näin pahalta?
Miksi kiinnyin liikaa ihmiseen?

Tiedän pelkääväni ihmisiin kiintymistä, ja kestää kunnes uskallan todella
antaa itseni kokonaan.
Annoin ja kadotin.
Lupaus ikuisuudesta katosi.

Tekisin mitä vain palatakseni ajassa.
Rakastatko sinä minua?
Oliko kaikki se valhetta?
Eihän ollut, eihän?

-------------------------------------------------------------------------

joskus on luovutettava

broken love, save me

Olen ehkä liian hyvä uskoinen.
Olen liian kiinni jossain mitä minulla ei ole.
Ei ole enää tänään.
Eilen tähän aikaan olimme tytön kanssa keskustassa,
istuimme luultavasti kaisaniemessä.
Olimme iloisia ja alkoholi oli puuduttanut niitä tunteita jotka sattuvat.
En osannutkaan aavistaa, miten pian kaikki kaatuisi.
Vielä päivällä puhuimme siitä kuinka pieni hetki voi muuttaa koko lopun.
Miten arvaamattomasti se mistä on taistellut voi hajota sirpaleiksi.
Unelmia minulla oli, ja on.
Toivon ja odotan tyttöä.
En ole valmis päästämään irti.
En, kun olen päästänyt muusta irti tytön takia.
Ja hän jätti minut ulos, jätti kun tyttö sai pojan.

On minullakin oma poika.
Poika jota rakastan joka hetki vain enemmän.

Silti en luovuttanut, en koskaan jättänyt tyttöä ulkopuolelle.
Jätin poikani mielummin ja taistelin. Jaoin itseäni ja rakkauttani
heille.
Usein jopa itse kärsin tilanteesta, mutta miten voikaan käydä näin.

Viime yönä tapahtui juuri niin, kuin olen pelännyt jo pitkään.
Tiesin etten kestäisi.

Siksi aikaa mä oon valmis katoamaan varjoksi mun seinälle, kun olet valmis.
Älä laita mua odottamaan liian pitkään, etten katoa kokonaan.

Tänään tahdon luovuttaa.
Heikko, kun olen minä itken.
Itken ja olen yksin.
Menetin ihmisen jolla oli suurempi merkitys, kuin muulla

today ?

Tänään minä pääsin vihdoin kotiin, näiden kuukausien päästä.
Vaihtelin kotiani viertolan,peijaksen ja klondyken välillä.
Ennen tuota aikaa olin usein poikaystävälläni, usein humaltuneena helsigissä.

Nyt kaikki olettaa kaiken olevan hyvin.

Ehkä pääsin osastolta, koska en vieläkään osannut näyttää todellista minua.
En itkenyt kun tahdoin, en pyytänyt rauhoittavia paniikkikohtauksiin.
En kertonu oksentavani, en inhoavan itseäni, en pelkääväni.

Tahtoisin olla nyt oikeanlainen tähän yhteiskuntaan.

Olen liian impulsiivinen kaavoihin, liian liikkuvainen seinien sisälle.
En kestä rajoja enkä sääntöjä, ennen kaikkea elämän rytmi ja säännöllisyys tuottaa hankaluuksia.
Eniten pelkäsin viikkokin sitten.
Mietin jatkuvasti kuinka käy, kun pääsen kotiin.
Kukaan ei ole pitämässä kiinni.
Tottakai äiti tukee minua, mutta tiedän äidin olevan liian
sinisilmäinen ja heikko.
En osaa olla sanelematta valheita.

Kyllä osa minusta on onnellinen tänään.
Aamulla astellessani niiden suljettujen ovien takaa en tiennyt olisinko
itkenyt vai nauranut.
Minut täytti tunne jota et tunnistanut omakseni.
Oli särkevää vilkuttaa ystäville jotka jäivät loukkuun, kun pääsin menemään.

Eilen illalla pelkäsin kaikkien ulkomailmassa jättäneen minut.
Sulkeneet minut vain vanhaan elämään niin,kuin aiemmalla kerralla.

unhappiness

On juhannus aatto, minä olen onneton. Olen vaikka olen rakkaan kanssa.
En vain tiedä mitään enään.
En jaksaisi olla enkä olla olematta.
Oksettaa ja en tahdo tehdä mitään.

tahdon elämän takaisin.

En jaksa vain teeskennellä.

Tälläinen olo tänään.

ikuisuus on helppo saada odotukseen mahtumaan

?

En ole itkenyt moneen päivään.
Paitsi tänään, juuri nyt.
Juuri kun luulin kaiken järjestyvän. Jotenkin vain kaikki tuntuu kaatuvan päälle.
On sellainen olo ettei minulla ole ketään vierelläni.
Ehkä rakas poikaystäväni, mutta en uskalla luottaa liikaa.

Luin rivien välistä jotain mitä en olisi suinkaan tahtonut tietää.
Joku osa minusta on koko ajan tiennyt, että olen ilmaa.
Paras ystäväni ei enään tarvitse minua.
Ei tarvitse kun hänellä on Mikko.

Tähän asti olen jaksanut nämä päivät osastolla.
Olen jaksanut ajattelemalla, että kun pääsen kotiin aurinkoni nousee jälleen.
Ajattelin saavani takaisin kaiken sen ajan mitä menetin kesästä ollessa klondykessä.
Luulin lenin odottavan minua.

Kun heräsin tänään ajattelin ensimmäisten ajatusten vierellä sitä, että miksi juuri minä?
Miksi minun käy näin?
Miksi minä istun pitkän pöydän ääressä juoden mustaa kahvia suuresta ikean lasista.
Miksi minua muistutetaan syömään lääkkeeni?
Miksi minun pitäisi pian pukeutua ja lähteä peijakseen tapaamaan ravitsemusterapeuttia?
Miksi minä tahdon oksentaa sen yhden näkkileivän ja yhden jukurtin?
Miksi tahtoisin pahan olon tullessa vain kaataa alkoholin alas kurkusta ja huuhtoa sillä lääkkeeni ja nukkua?
Miksi kaikki ystäväni ovat unohtaneet minut?
Miksei elämä olekaan niin kaunis kun sen pienenä ajattelin olevan.

Vielä muutamat vuodet sitten kuvittelin, että kun minä olen iso (16-18 vuotta)
Olen yksinäinen ja aikuinen nainen.
Minun piti opiskella ja tietää mitä tahdon elämältä.
Luulin osaavani elää kuin aikuinen.
Olen vain oikeasti liian riippuvainen ihmisistä, mutta väsynyt pitämään kiinni ihmissuhteista.
Olen masentunut.

p.s. Tahdon suukon Leniltä.
En ole varmaan koskaan ollut näin riippuvainen jostain ihmisestä.
Rakastan tyttöä liikaa.

Viikko ja 1 päivä klondykessä osastolla P7.
Syynä masennus,itkuisuus,anorektisuus,itsetuhoisuus,sääntöjen jatkuva rikkominen ja alkoholi.

Kertokaa kuinka pääsen pois?

Miksi taas... älkää unohtako minua.