Pysähtyisimpä edes kerran miettimään todella tulevaisuuttani jos jatkan
elämääni tätä rataa.
Rataa loputtomaan maanalaiseen tunneliin.
 Elämäni on täyttä valhetta, pelkkää pelkoa ja teeskentelyä.
En minä osaa sanoa aina, kun surettaa, en edes tahdo koska silloin en tekisikään
muuta, kuin valittaisin.
Tahtoisin olla isona onnellinen, tahtoisin rakastaa ja elää täyttä elämää.
Tahtoisin oikean kunnon ammatin josta pitäisin ja tasapainoisen elämän,
ja jonain päivänä perheen kiitos. Lapsia ja mies, ehkä jesu:D.

mutta...

Nyt harmittaa, kun en pikkusiskolta osaa aina niitä kiukkuja ja ahdistuksia piilottaa.
Tahtomattani hänelle tiuskin ja saatan suuttua pienistä asioista.
Pelkään menettäväni hänetkin, pian koittaa päivä jolloin äiti tahtoo hänet
takaisin kotiin, takaisin perheen luokse.
Sinne missä minua ei enää ole ja niin olisin jälleen yksin.
 Kaipa minä osaan todella pahimmankin olon näyttää vain ihmisille joihin todella
luotan... Anteeksi mira.<3
En tiedä mitä tekisin ilman siskoa joka ymmärtää, ainakin yrittää ymmärtää vaikka uskon ettei
se ole näinä vuosina ollutkaan helppoa kun isosisko jonka kuuluisi olla hyvä roolimalli on ollut
vain sairas ja surkea.
Aikaan saamaton ja plaa, epäonnistunut. Fail..

no dreams

Tuleekohan koskaan unelmista todella totta?

Kerrankin uskoin itseeni, uskalsin uskoa unelmiin.

Silti tuo iloisuus ja usko uuteen mahdollisuuteen vietiin pois.

Unelma vedettiin mielestäni pois ikuisuuksiin.

En päässyt vieläkään kouluun.

Enkä ole pystynyt oikein asiaa järkevästi käsittelemään.

Pettymykseni oli liian suuri minulle.

Juhannus on takanapäin ja vietin sen ehkä liiankin railakasti

rakkaan, siskon ja ystävien parissa.

Humaltuneisuus sai minut unohtamaan koulun, unohtamaan

tämän ikuisen kamppailun.

En tiedä jaksanko enään edes yrittää kouluun palaamista.

En kykene siihen peruutuspaikka rumpaan, enkä siihen että

uudestaan saan kieltävän vastauksen.

Siskoni on meillä yli viikon ollut ja sitä ennen muu perhe oli.

En ole joutunut onneksi olemaan vähään aikaan yksin.

Myönnän kyllä ettei mikään seura minua kykene pelastamaan omalta

mieletäni tai synkiltä ajatuksilta.

Siskoni on jo 13-vuotta vaikka vastahan hän oli vaipoissa?

Miten tämä aika meneekään näin nopeasti.

Pelkään hukkaavani elämäni kokonaan.

Aika vain valuu lävitseni ja pian minä jo astelen hautaan.

en tahdo tulla vanhaksi.

pahaa oloa ilman pakotietä

Musta tuntuu, että mä tukehdun.
 Ahdistaa niin suuresti etten jaksaisi olla.
En jaksa olla ihminen, enkä rakastaa.
En saa henkeä.
 Vaikka joka ikinen päivä yritän ja yritän en silti kykene olemaan
tarpeeksi.
En osaa vain olla hyvä ihminen, en täydellinen.
En riitä itselleni, niin miksi sitten muillekkaan?
 istun yksin kotona ja yritän pitää itseni kasassa.
Miksi olen antanut itseni pudota?
 Putosin kauan jo sitten tähän kurjaan mailmaan, kadotin itseni enkä löydä onnea mistään.
En osaa nukkua, en osaa hengittää.
 Olemassa olo tuntuu juuri nyt aivan liian hankalalta.

Samaan aikaan pelkään kuolemaa, pelkään kuolevani.
 En elä terveellisesti tiedän sen. Oksentelen, oksentelen, jätän syömättä, oksentelen.
En syö lääkkeitäni ja juon alkoholia.
Yksin kertaisesti en jaksa välittää.

Voisin tarinoida ikuisuuksiin asti siitä, kuinka elämäni on surkea.
Olen vain tyttö joka on eksynyt.
 Tuntuu niin pahalta, kun tuhoan läheisteni mailmaa olemalla minä.
Olemalla sairas.
 Se on suuri onni, että minulla on ylipäätänsä perhe joka rakastaa minua,
poikaystävä joka rakastaa eikä jätä ongelmista huolimatta.
Rakastan jesperiä niin paljon, että tekee kipeää.
 Anteeksi kulta, kun olen satuttanut sinua kamalilla teoilla, anteeksi etten osaa olla rakkautesi arvoinen.
Minulla on ystäviä jotka välittävät, jotka rakastavat ja tahtovat auttaa.
 Osaisimpa ottaa avun vastaan perheeltä, rakkaalta ja ystäviltä.
 Aina välillä tahtomattani työnnän läheisiä kauemmas, en vastaa puheluihin enkä jaksa tavata.
Se olen vain minä joka piiloutuu kaikelta pahalta.
Valitettavasti en osaa piiloutua itseltäni, en pään sisäiseltä möröltäni.

Olen uninen, olen niin väsynyt.
Otin hetkisen sitten iltalääkkeni, jotta saisin edes hetken nukkua.
Olisipa rakas kotona, jotta voisin käpertyä hänen syliinsä turvallisesti.
Hän voisi syleillä ja lohduttaa.
Kertoa, kuinka rakastaa ja luvata kaiken tulevan kuntoon.