Onko tämä mahdollista? Ei ole. Ehkä ei ole tarkoitus edes olla onnellinen oikeasti.
On parempi olla uskomatta ihanuuten ja rakkauteen. Silloin ei nimitäin joudu pettymään,
On oltava yksin ja kiintymättä liikaa ihmisiin.
Annoin itseni vaikken tahtonut ja jouduin jälleen tuntemaan sen, kuinka matto vedetään jalkojeni alta.
Ilman selitystä, ilman todellista syytä.
Vihaan tuntea, vihaan olla onnellinen sen takia, että olen aivan liian ihastunut. Ehkä jopa melkein rakastunut.
Mutta mistä minä tietäisin mitä todellinen rakkaus on? En ole ehkä koskaan tietänytkään.
Olisinpa osannut kovettaa itseni ja rakentaa suojan itselleni ennen tätä.
Mikä meni vikaan? Mikä niiden ihanien päivien jälkeen, mitä taas tein väärin...
Tarkoitukseni ei todellakaan ollut olla ahdisteleva iilimato.
Tahtoisin Nähdä miehen vain jota en mielestäni saa.
Haluaisin niin kuulla äänen joka saa jalat altani, kuulla äänen sen mitä tarkoitti viestillään.
Mieleni on murtunut tänään. En kestä, en kykene tähän oloon.
Ehkä minun ei kuulukkaan olla koskaan onnellinen, olla toiveikas ja aww.
Kumminkin olen ollut yli iloinen koska sain L:n takaisin, ja toinen painoni on pudonnut, tosin lähinnä vahingossa. Tunnen itseni ehkä nyt paremmaksi vaikka se onkin väärin.
Väärä tapa ajatella.
Väistämättä mieleni luisuu ajatus etten ollut tarpeeksi täydellinen, en ollut riittävän minä.
En osannut olla ihana. En ihana ihmiselle jonka tahtoisin enemmän, kuin mitään.
" Mielummin valitsen sinut, kuin hänen ystävyytensä" Ja nimet peittäen. Mitä se ol? Vielä alle viikko sitten?
ÄHHHHH
Olin vain liian valmis antamaan kaikkeni, olisi riittänyt toisen syleily ja olisin ollut onnellinen.
Ehkä onnellisempi, kuin koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti