yksin

<3

Viime päivät ovat hieman valuneet pahana olona viemäriin.
 Hukkaan miettien liikaa, tuntien liikaa.


Erakoitumista ilmassa, minkäs teet kun kaikki tuntuu yksinkertaisesti vain liian raskaalta.
Tahtoisin vain jäädä joka hetki kotiin peiton alle lämpöiseen ja turvallisuuden tunteeseen.
 Kukaan ei voi satuttaa minua, jos en päästä lähelleni.


Joka tapauksessa oivalsin yksinäisyyteni. Kohtasin sen kasvotusten viikon alussa.
 Olen aivan liian yksin kaiken kanssa, liian yksin itseni kanssa.
Lopulta menettää kaiken kai kokonaan.
 Varsinkin jos ei ole voimia ihmisitä kiinni pitämiseen.
 Tarvitsen lupauksia, sulosanoja korville siitä kuinka en jää yksin vaikka mitä tapahtuisi.
Ei minulla juurikaan ole läheisiä ystäviä.
Ainakin suurin osa on haalistunut, lähtenyt pois.
Kaikki muuttuu aikanaan, ihmiset kulkevat elämässä eteen päin.
Minä jumitan samassa pisteessä tahtoen jäädä entiseen.
Peläten uutta.
 Sisimmässäni kaipaan rakkautta, kaipaan täytettä näille koloille rinnassani.

Ahdistus taso on hiponut pilviä jo monen päivän ajan, myös pinnan alla jo kuukausia.
 Tällä viikolla kaikki on vain purkautunut, perjantaina vielä siihen pisteeseen että
itkin ja vuolaasti vuodattaen miljoona kyyneltä.
 Ystävän kipeät sanat saivat minut vain itkemään.
Tiedän olevani huono ihmisenä, ystävänä.
 Yrittäisi vain ymmärtää minua edes hieman.
Pelkään nyt menettäväni tämän ystävän, sillä ei ole varaa menettää enää yhtään.
 En voi jäädä täysin yksin.
<3

Ketuttaa ettei syöminenkään tunnu sujavan, ei se kai ole koskaan sujunutkaan.
 Toki se ruoka kurksta alas menee ja tuntuu aina nälkäiseltä.
Eri asia on vain se, että sen jälkeen ahdistus kasvaa räjähdysvoimalla.
Mitä menin tekemään? Miksi taas?
Miksen voi olla vain syömättä ja kaunis?
 Edes sitä asiaa osasin joskus vielä kontrolloida.
Enää ei ole edes sitä.
 paska mailma, paska elämä.