22.4.12
18.4.12
Mitenköhän mä mun mielentilaa kuvailisin?
Se on erittäin vaikeaa, kun pää on täysin sekaisin.
Ajattelen liikaa, pelkään liikaa, tunnen liikaa ja tuhansia muita matoja pyörii pääni sisällä.
Päivän vietin ystäväni seurassa.
Jopa nauroin tänään pitkästä aikaa todella paljon.
Nauroin aidosti ilman, että pidättelen tuskan puuskahduksia.
Ehkä tää kuvailee jotenki mun tän hetkistä oloa
En uskalla jäädä yksin ehkä koskaan enää.
Vihaan tunnetta, kun istun hiljaisuudessa kotona ja tuntuu siltä, että
mailmani valuu viemäristä tyhjyyteen.
Se on erittäin vaikeaa, kun pää on täysin sekaisin.
Ajattelen liikaa, pelkään liikaa, tunnen liikaa ja tuhansia muita matoja pyörii pääni sisällä.
Päivän vietin ystäväni seurassa.
Jopa nauroin tänään pitkästä aikaa todella paljon.
Nauroin aidosti ilman, että pidättelen tuskan puuskahduksia.
Ehkä tää kuvailee jotenki mun tän hetkistä oloa
En uskalla jäädä yksin ehkä koskaan enää.
Vihaan tunnetta, kun istun hiljaisuudessa kotona ja tuntuu siltä, että
mailmani valuu viemäristä tyhjyyteen.
17.4.12
10.4.12
sairaan ruma totuus
En edes muista, koska kotona olisi ollut niin hiljaista että kuulin sydämmeni lyönnit.
En muista, koska olisin pelännyt kuolemaa niin paljon, että näin mörköjä jokaisessa nurkassa.
Jopa pölyhiukkaset ilmassa tuntuivat syövän minua.
Yksinäinen viikonloppu veden voimalla on tuhoksi minulle.
Ilman mitään sosiaalisia kanssa käymisiä, ilman toivoa paremmasta huomisesta.
Kulutin jokaisen minuutin ajatellen, yrittäen väistää itseäni siivoten raivoten.
Kuunnellen musiikkia ja kirjoittaen runoja, piirtäen mustia kuvia.
Haaveillen rakkaudesta jota en saa tuskin koskaan takaisin.
Joudunko huomenna ikuiseen manalaan?
Mailmaan jossa juoksen yksin pakoon itseäni ja itse saatanaa.
Olen ehkä itse paholainen omassa elämässäni.
Vääriä totuuksia kertova ja kieroutunut ihminen.
Peilikuvani maalaa kehooni rumia osia.
Olen suurentunut, kuin suurennuslasista katsottuna iljettävänä torakkana...
Kaiken energian jolla olen itseäni ahdannut olen vetänyt viemäristä ikuiseen sairauteen.
Lopulta kai kehoni pettää minut.
Kuljettaa minut synkkään hautaan tai hullujen huoneelle.
Tuntuu siltä, kuin jokainen valitsemani valinta olisi väärä tie.
Juuri se valinta joka syö minua pala palalta aina vain enemmän.
Olisi kai heittäydyttävä elämän virtaan ja annettava tuulen kuljettaa minua lempeämpiin tuuliin.
Mutten uskalla päästää irti menneestä.
Näen ahdistavia unia menneisyydestäni.
Ahdistavia, kun ymmärrän etten saa sitä koskaan takaisin.
Mitä minulla oli?
Onnellisuus, rakkaus, rauha, persoonallisuus joka minulle luotiin.
Minulla oli itseni ja toinen puoli itseäni joka antoi minun rakastaa,
antoi minulle rakkautta ehdoitta ja ymmärtäen.
Silloin minulla oli tulevaisuus.
Tulevaisuus jonka särjin sanoilla joita kadun ehkä koko loppu elämäni.
"Kaiken jonka sait, tuhosit.
Et sä koskaan enää elä, et saa takaisin mitään minkä tuhosit.
Sinä ruma ja paha ihminen.
Minä paha joka asun helvetissä vihaan ilmaa joka minua pitää hengissä"
En muista, koska olisin pelännyt kuolemaa niin paljon, että näin mörköjä jokaisessa nurkassa.
Jopa pölyhiukkaset ilmassa tuntuivat syövän minua.
Yksinäinen viikonloppu veden voimalla on tuhoksi minulle.
Ilman mitään sosiaalisia kanssa käymisiä, ilman toivoa paremmasta huomisesta.
Kulutin jokaisen minuutin ajatellen, yrittäen väistää itseäni siivoten raivoten.
Kuunnellen musiikkia ja kirjoittaen runoja, piirtäen mustia kuvia.
Haaveillen rakkaudesta jota en saa tuskin koskaan takaisin.
Joudunko huomenna ikuiseen manalaan?
Mailmaan jossa juoksen yksin pakoon itseäni ja itse saatanaa.
Olen ehkä itse paholainen omassa elämässäni.
Vääriä totuuksia kertova ja kieroutunut ihminen.
Peilikuvani maalaa kehooni rumia osia.
Olen suurentunut, kuin suurennuslasista katsottuna iljettävänä torakkana...
Kaiken energian jolla olen itseäni ahdannut olen vetänyt viemäristä ikuiseen sairauteen.
Lopulta kai kehoni pettää minut.
Kuljettaa minut synkkään hautaan tai hullujen huoneelle.
Tuntuu siltä, kuin jokainen valitsemani valinta olisi väärä tie.
Juuri se valinta joka syö minua pala palalta aina vain enemmän.
Olisi kai heittäydyttävä elämän virtaan ja annettava tuulen kuljettaa minua lempeämpiin tuuliin.
Mutten uskalla päästää irti menneestä.
Näen ahdistavia unia menneisyydestäni.
Ahdistavia, kun ymmärrän etten saa sitä koskaan takaisin.
Mitä minulla oli?
Onnellisuus, rakkaus, rauha, persoonallisuus joka minulle luotiin.
Minulla oli itseni ja toinen puoli itseäni joka antoi minun rakastaa,
antoi minulle rakkautta ehdoitta ja ymmärtäen.
Silloin minulla oli tulevaisuus.
Tulevaisuus jonka särjin sanoilla joita kadun ehkä koko loppu elämäni.
"Kaiken jonka sait, tuhosit.
Et sä koskaan enää elä, et saa takaisin mitään minkä tuhosit.
Sinä ruma ja paha ihminen.
Minä paha joka asun helvetissä vihaan ilmaa joka minua pitää hengissä"
1.4.12
pelko
Aiemmasta kirjoituksesta on ikuisuus, johtuen netin puutteesta.
Elämäni ei ole edennyt suunnasta toiseen.
Psykiatri käyntejä turhautuen samaan paskaan,
Apuun josta en hyödy.
Kukaan ei ymmärrä, kukaan ei osaa auttaa.
Satoja suloisia valheita,
sanoja joilla ei ole merkitystä.
Vannon en koskaan enään. sanon se on loppu nyt.
Silti löysin itseni tiputuksesta jälleen.
Tuhoten kehoni tasapainoin, peläten sydämmen pettämistä.
Heikoilla mennään. Toivoen ikuisen kivun loppumista.
Peläten kaiken kadotusta.
Pelkään vaipua huomiseen ja kohdata itseni todellisuudessa jota minulla ei ole.
Elämäni ei ole edennyt suunnasta toiseen.
Psykiatri käyntejä turhautuen samaan paskaan,
Apuun josta en hyödy.
Kukaan ei ymmärrä, kukaan ei osaa auttaa.
Satoja suloisia valheita,
sanoja joilla ei ole merkitystä.
Vannon en koskaan enään. sanon se on loppu nyt.
Silti löysin itseni tiputuksesta jälleen.
Tuhoten kehoni tasapainoin, peläten sydämmen pettämistä.
Heikoilla mennään. Toivoen ikuisen kivun loppumista.
Peläten kaiken kadotusta.
Pelkään vaipua huomiseen ja kohdata itseni todellisuudessa jota minulla ei ole.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)