Aiemmasta kirjoituksesta on ikuisuus, johtuen netin puutteesta.
Elämäni ei ole edennyt suunnasta toiseen.
Psykiatri käyntejä turhautuen samaan paskaan,
Apuun josta en hyödy.
Kukaan ei ymmärrä, kukaan ei osaa auttaa.
Satoja suloisia valheita,
sanoja joilla ei ole merkitystä.
Vannon en koskaan enään. sanon se on loppu nyt.
Silti löysin itseni tiputuksesta jälleen.
Tuhoten kehoni tasapainoin, peläten sydämmen pettämistä.
Heikoilla mennään. Toivoen ikuisen kivun loppumista.
Peläten kaiken kadotusta.
Pelkään vaipua huomiseen ja kohdata itseni todellisuudessa jota minulla ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti