hulluutta

Kuinka voisinkaan kuvailla viimepäiviä tai viime aikoja ylipäätänsä.
Ehkä suurta hulluuden sekamelskaa ja sekoamisen virtaa.
 Juoppohulluutta, salailua, riehumista, tavaroiden sekä itsensä kadottamista,
reitiltä eksymistä, kalliolta putoamista, utua, ahdistusta sekä maanisuutta.
 Suurinta itseinhoa ehkä ikinä.
Itkin aamulla tunnin peilini edessä puoli alasti, kun tajusin kuinka olen suurentunut
viime kesästä, paisunut eikä viimekesän parhaimmat vaatteet mahdu päälleni.
 Nyt tuntuu sille, etten kykene näkemään ketään ennen kutistusta,
en pysty olemaan ilman suurta kaapua joka piilottaa liikakiloni.

Kuitenkin voin todeta, että on keväästäni jotakin hyvääkin löytynyt.
 Aurinko, joka piristää. Tosin valitettavasti se saa minut juoksemaan ympäriinsä silmät
ummessa ja myöhemmin katumaan olemassaoloani.
 Ja tunteet, tosin niidenkin sekaan aina uppoaa suuri sekavuus tila.
Aina eksyn senkin suhteen reitiltä, kun pelkään liikaa.
 En oikein uskaltaisi antaa itsestäni irti tarpeeksi.
On kaiketi vain opeteltava.

Vappu aikani kesti jo lauantaista oikeaan vappuun.
Baareilua ja ulkona riehumista.
 Henkkareiden hukkaus, kumisaappaiden hukkaus, puhelimen hetkellinen kadotus,
känni puheluita ja suoraan sanottuna sekoamista.
 Tosin hauskaa oli, lukuun ottamatta krapulaisuutta ja jälkikäteistä multi ahdistusta.
Miksi juoda, kun se hetkellisesti auttaa oloani, mutta lopulta se syö mieltäni?...