Kaikki menee hukkaan tai susien suuhun nopeammin, kuin uskonkaan.
Ehdin hädin tuskin silmiäni sulkemaan yön jo tullessa.
Aamu nousee ennen unta eikä levosta ole tietoakaan.
Ruumiini tuntuu takkuiselta,
se painaa niin etten jaksa sitä kantaa,
Väsyttää niin, että hengittäminenkin tuntuu jo työltä.
Kuitenkaan mieleni ei anna hetkeksi anteeksi olemassa oloaan enkä saa vain nukahtaa.
Eilen kävin verikokeissa ja ekg:ssä,
perään tuli hetken kuluttua viesti että on mentävä takaisin terkkariin sillä arvoni ovat aivan liian matalat.
Huomasin sen vasta, kun koko paska paikka oli kiinni ja jäin kotiin pyörimään kivuliaassa olossa.
Tänään lekuri käynnillä sitten lääkkeitä arvoihin ja akuutisti ensiviikon aikaan rauhoittavia.
Eipä tällä kertaa tiputusta.
Osittain onnekseni, toisaalta se olisi ollut hyvä syy kadota siksi hetkeksi jonnekkin kauas.
Naurahtaen
, :"mitä se lekuri kelaa, kun tälläsiä lelu pillereitä
mun nukkumiseen ja ahdistukseen antaa?"..
Samapa kai tuo, parempi se on kun ei mitään.
Voin vaan miettiä mitä se sitten keksii ens viikon ajalla.
Sen ainakin tiedän, ettei se mua kuuntele tai sitten en osaa vaan puhua.
Kukaan ei ota todesta ja naurahtaen irvistää.
Joo syödään joka aamu puuroa ja sitten ollaan onnellisia.
Niin sen vissiin pitäisi mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti