Huomaten, että kipeenä olo vei huomioni mailmasta muualle.
Silti en voi väittää ettei olo olisi ollut normaalilla mallilla olematon ja ankara.
Ankarasti ruoskien jokaista tunnetta,
ruoskien ihoni verille jokaisesta sanasta joita sanon tarkoittamatta,
Rangaisten itseäni, kun satutan toista vaikken niin tahdo.
Anteeksi on jo pyydetty aivan liian monta kertaa.
Niin monta, että koko sanaa anteeksi ei kuulu.
Se on kahinaa, joka hukkuu meluun jossa naurahdellen minuun katsotaan.
Ihmekkään, jos minua vältetään.
Miksi altistaa itseään kaikelle pahuuden syövereille, kun vaihtoehtoina on elämä ja sen arvostus.
Tämä tyttö, kun voi vain tunnustaa aina vain uudelleen uudelleen itkevänsä iltaisin ja sanoen äänettä etten jaksa enää.
"Antaisivat pirut minun vain nukahtaa ja unohtaa".
Kumittaisin koko kirjeen elämästäni, jos löytäisin sen pyyhekumin.
Huolimattakaan kaupunkien markkina ajatuksista en ole saanut sanaakan paperille, en ulos itsestäni.
Hiljaa olen käpertynyt aina vain syvemmälle peiton alle
pidättäen henkeä.
Tolkuttaen tietenkin itselleni sitä, että huomenna sitten on parempi päivä. Helpompi päivä edes kirjoittamiselle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti