Viikonloppu oli pikkasen railakas, vaikka lähinnä kotona sen vietin.
Naisten päivä ei mennyt ihan putkeen vaan päädyttiin riitelemään,
Tai mä päädyin ja sitten toi toinen mökötti.
Toiset kertoo, kuinka naisten päivänä mies kokkaa ja tuo kukkia
kun meillä se minä joka tapauksessa teen sen eikä toivoakaan sänkyyn tuodusta kahvista.
Välillä muutenki niin alkaa tuntumaan ettei tässä ole mitään järkeä.
Kaikki aiheuttaa isoa tai pientä riitaa ja sitten mua itkettää, kun tuntuu ettei rakasteta tarpeeksi.
Seurustelu loppupeleissä on täysin turhaa.
Helvetin rasittavaa ja satuttavaa se ainakin on.
Perjantaista sunnuntaihin meillä oli muutama hyvä kaveri.
Sellasia poikia joiden kanssa uskaltaa hymyillä ja melkeen uskaltaa olla tekemättä
niin muiden vuoksi.
Ainakin mun päässä taisi pyöriä eiliseen asti.
Eilen herätessä en kyllä olisi halunnut koko sunnuntaita ja luulin kuolevani.
Koko kehoni suorastaan huusi pahaa oloaan.
Edes vesi ei pysynyt sisällä ja kuivuneena sitten mietin, että onko
se vatsa tauti vaiko se, että itse sen olon olin aiheuttanut.
Kaikki mitä edes yritin syödä tai juoda maistui kamalalta ja jo sekunnissa lensi kaaressa ulos..
Ei minun sunnuntaini ja itketti.
Tällä viikolla sitten laitettava taas yhteishaku.
Tällä kertaa vaan joustavana, niin ainakin sitten tiedetään mun olevan hullu ja hankala.
Sellanen vähän raukka ihmiseksi.
Toisena tavoitteena pidän sen, että kävisin uimassa tai salilla.
Nyt kun toi paino on lähtenyt laskuun ni turhaan sitä heti nostamaankaan.
Ehkä vihdoin kehtaisin huoletta tänä vuonna käydä rannalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti