Monta päivää ollen piilossa kaikelta.
Asuntoni ikkunoista tulvinut auringon valoa, muistuttaen se minua keväästä.
Kohta onkin taas kesä ja on pakko vain jaksaa.
Kesällähän on parempi olla vai mitä?.
Siinä uskossa olen tämän liian pitkän talven jaksanut.
ystäville luvaten, että saavat minut pian takaisin.
Kuitenkin koko ajan hiljaa mielessäni miettien, että entä jos
se ei enää riitä.
Päivät valuvat enkä muista miten hymyillään oikeasti.
Helpompi on vaieta ja lasittunein silmin odottaa ettei minua muisteta.
Odottaa, etten itse muista kuinka joskus omistin mailmani.
Huomenna on jälleen maanantai.
Ehkä hieman piinaa se, että jokaiselta uudelta viikolta odotan parempaa.
Todistelen itselleni tällä kertaa tekeväni kaiken mitä kuuluu.
Takaan olevani iloisempi ja elollisempi.
Silti huomaan loppu viikosta ylensä etten ole tehnyt mitään.
Olen tyhjäpaperi, kirja jonka sivut revitty tuntematta armoa taivaan tuuliin.
Hukattu, poltettu ja rikkirevitty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti