Koittaen keksiä, mikä minua vaivaa.
Mikä minussa on vialla, kun en koskaan ole sitä mitä pyydetään.
Loppujen lopuksi piituteni ei riitä kovinkaan kauas, ja matkani jääkin lyhyeen.
Askeleiden kaiku ei kanna kauas ja hälvenen savun tavoin ilmaan.
Kun ei se kuitenkaan minua rakasta, eikä ole kertonut aiemmin vaikka vannottiin
mitä vannottiin.
Luvattiin, että puhutaan.
Halattiin ja se yksi puhui suoraan sanottuna paskaan kaiken tuon aikaa, kun
minä hullu uskoin ja rakastin sekuntti sekuntilta vain enempi.
Valheet, ne suututtaa ehkä eniten.
Saa minut sortumaan, saa minut rauniotakin kelvottomammaksi.
Nyt istun yksin keskellä pimeää asuntoa ja voin vain pohtia sitä, miten olisin
voinut olla jotakin paljon parempaa.
Mielessäni pyytelen häneltä anteeksi, anteeksi kaikesta.
Anteeksi että käskin siivoamaan, ja anteeksi että rakastan vielä ja varmaan aina liikaa!
Muuten mun elämä onkin aika naurettavan sekaisin.
Yritän juosta joka päivä vain kovempaa, mutta aina törmäten ongelmaan ettenhän
minä pääse karkuun itseäni.
Enkä varsinkaan kipua, jossa kahlaan kumisaappat täynnä nastoilla täytettyjä reikiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti