Melkeen voisin sanoa, että vituttaa niin ettei muita tunnetiloja ole minulle.
Tahtoisin huutaa.
Huutaa!!
Juuri niin helvetin hullusti, ettei ääntä lähtisi seuraavaan viikkoon.
Saisin viimein, sen syyn vaan kadota kuoppaan jota olen kaivanut alleni.
Tekosyy olla vähän vähemmän olemassa,
hyvä syy olla sekaisin ja nauraa ajatellessa kuolemaa.
Sumun seassa voin sanoa etten välitä,
ettei haittaa, ei satu ja lisään
lauseen loppuun rumia sanoja, jotka takuulla kirpasee.
Nytkään en oikeen muista, millon oon ollut tässä mailmassa viimeksi.
Kun en uskalla edes yrittää,
kun en osaa kuitenkaan,
Sen näkee jos toinen edes yrittää itkeä salaa,
ja turhaan se on valehdellu koskaan..
Ja kai se joskus luuli, etten mä huomaa.
En kai koskaan oo ollut, saman veroinen.
Aina se vähän liian vaikee,
hölmö, jolta on lähtenyt melkeen kaikki muutmit laaksosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti