p.s.

Päätin kirjoittaa hieman lisää.

Miksi minun on niin helppo turvautua kirkkain silmin valheisiin?
Sanon asioita jotka eivät ole totta, Siis läheisille ihmisilleni.
Äiti, kun kysyy olenko oksentanut sanon joka kerta, että en.
Jos lääkäri kysyy kuinka on mennyt valehtelen.
Tänään piti nähdä vanhaa ystävää, mutta päätin jo valmiiksi jättää
tapaamisen väliin ja menen helsinkiin toisen ystävän kanssa,
menen helsinkiin, koska tahdon humaltua.
Olenko alkoholisti? en.
Juon koska tykkään humalasta.

sunday

Perjantai oli mielenkiintoinen päivä.
Aamusta kiiruhdin verikontrolliin ja sieltä suoraan kullalle.
Illemmalla menimme taas ronille ja tietenkin kaikki olivat humaltuneita.
Join lonkeroa..
Nukahdin taas jossai välissä iltaa, niin kuin aina.
Aamu yöstä kaverini teki minulle nännikorun ja minä tein hänelle.
Aamulla 7 nukkumaan sitten ja heräsimme 2 aikaan päivällä.
Oli hauskaa, eilen ei ollut hauskaa.
Oksetti,nukutti ja huippasi. Krapula.
En tiedä mistä johtui, mutta minulle tuli eilen muutama kohtaus jonka aikana
en meinannut saada henkeä, silmissä sumeni, oksetti ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa.
Melko pelottavaa.
Ei sen puoleen on minulle ennenkin ollut noita tuntemuksia ja niiden aikana
on saattanut olla jopa tajuton ahdistus muutenkin.

Tänään on Sunnuntai, en tiedä mitä tehdä tänään.
On sellainen olo että ehkä elämä hymyilee, mutta läski ahdistaa tajuttomasti.
On sellainen olo etten pysty astumaan ulos ovesta, koska en tahdo
muiden nähdä läpi heikkouteni.
Postaan myöhemmin lisää, tämän aamukooman jälkeen.

tänään

Tänään herätessä olin onnellinen, tai luulin olevani.
Hymyilytti ja olin hereillä, vaikka unta oli tullut yön aikana alle 5 tuntia.
Ehkä en olekaan nukkuja ihminen?
Tai sitten se vaihtelee, koska toisinaan voisin vain nukkua ympäri vuorokauden ja olen koko ajan
uuvuksissa.
Huonoina päivinä tahdon nukkua ne päivät pois toivoen parempaa.
Uskon, että vanhempani ovat väsyneet tähän.
He ovat väsyneitä minun aikaansaamattomuuteeni, mielialan vaihteluihin,
valheisiin, raivokohtauksiin , sairauteen. ja kaikkeen.
Ennen kaikkea väsyneitä minuun. Tähän tyttöön joka joskus jaksoi yrittää kovemmin.
Päivässäni ei ollut mitään glamouria.
Heräsin poikaystäväni vierestä ja lähdin kohti keskustaa.
Tapasin ystäväni.
Lounaaksi söimme puoliksi mozzarella salaatin ( jaoimme tomaatit ja mozzarellat).
Hauskan pito päättyi lyhyeen, kun pääsyimme taas poliisi asemalle.
Vituttaa.

Aamulla en meinannut saada itseäni ylös sängystä, mutta oli pakko.
Äiti oli sängyn vieressä ja huusi, että on noustava kun on lääkäri.
Aamupalan jätin kiiren varjolla syömättä ja join kahvia.
Paino oli noussut ja ravitsemusterapeutti antoi uuden ateria suunnitelmia.
En aijo noudattaa..
poikaystäväni tulee kohta hakemaan minua, vaikka en jaksaisi lähteä.

aamupala/lounas/välipalani:
2 kuppia mustaa kahvia
1,5 dl 0,3 % raejuustoa
kirsikkatomaatteja
1 dl kaalia
2 rengasta ananasta
2 dl ananas mehua ( -.- )

Päivällinen on suunnilleen sama. Iltapalasta en tiedä.
Ahdistaa se vaaka lukema jota vaaka näytti.
Vielä noin. 2 viikkoa sitte painoin 32 kg, nyt 35..
Huomenna aamusta lähden suoraan poikaystävältä stadiin ja tapaan ystäviä.
Luultavasti Lenin kanssa juomme.
Vaikka siidereissä ja lonkeroissa on runsaasti kaloreita.

Sallitut: (anteeks on pakko kun ahdistaa) :
- 0,3 % rae juusto
-0,2 % maitorahka
-rasvaton maito/piimä/jogurtti/viili
-ananast tai omena
-tomaatti + muut kasvikset
-salaatti ja keitto ruoat
-musta kahvi tai vihreä tee
-light limut ja viccy

sekavaa päivittelyä

Mitä kaikkea onkaan tapahtunut tässä ajassa, kun en tänne ole kirjoittanut.
En tiedä mistä alottaisin, tai edes mitä tahtoisin kertoa.
Ensinnäkin olen seurustellut n. 4 kuukautta.
Osasto kaveri josta aiemmin olen puhunut on täysin paras ystäväni.
Nykyään juon usein, juon jotta olisi parempi olla.
Saatan jopa tahtoa vielä lisää sekaisin ja syön lääkkeitä sitten.
Se ei ole hyvä, mutta ei kai kovin pahakaan?
En tiedä..
Ahdistaa jatkuvasti.
Oksennan päivittäin, oksennan aina kun syön.
Olen kuvottava.
Veriarvot ovat olleet viime aikoina liian huonot.
En jaksa vain välittää siitä.
Olen jatkuvasti väsynyt, alakuloinen ja vihaan itseäni. Vihaan heikkouttani.
Mutta poikaystäväni rakastaa minua, hän jaksaa pitää minua ylhäällä.
On pian kevät enkä tiedä mitä kesästä tulee.
Se hieman pelottaa minua, koska viime vuonna kesän vietin osastolla, loppu
keväällä tein kuolemaa kotona neljänseinän sisällä.
Mutta huomenna kirjoittelen hieman paremmin ja jatkan taas tätä blogia.

bad

Sometimes army planes go thru the sky
and it's all in the past
so don't you forget about the fact
that you have to keep breathing
when your logic fails and you find it cold
sometimes you want to sink inside
and you face the machine
thousands of flowers all around the machinery
and there's too many and you can't see straight

we all move so slow, always to the noise

i wanna try, i wanna try to stay alive
and they toss in waves in a sinking ship
still remember the beauty in the tragedy
and the wind just dies and sun is hot
my arms around my fear and i won't try to stay
your eyes are machines

we all move so slow, hear my voice trail off

-----------

Ilma ei vois olla yhtään piristävämpi taas -.-' sataa, on pimeetä eikä aamu näy.

-----------

On tajuttoman alakulonen olo taas vaihteeks. Millon mulla ei olis?
kello on vasta 10 aamulla ja oon jo 3 ahminu ja oksentanu tänään. Eihän meillä oo ketään kotona ketä vahtii mua.
Mä oon säälittävä.
Vaikka kuinka oksennan ja sen jälkeen katon peilistä itteäni niin mun kuva vaan nauraa mulle, se huutaa liikuntaa, se huutaa kipua ja nälkä. Olen lihonut.
Paino on pudonnut, peilikuvani kasvanut.
Tätä menoa mä oon kohta taas osastolla. Tällä kertaa en vaan mene vapaa ehtoisesti sinne syötettäväksi.
osastolla joka ikinen päivä tuntui vuodelta. Joka ikinen minuutti tunnilta.
Siellä ei voinut olla ahdistumatta, ei olla pelkäämättä.
Mä pääsin pois siks, että söin jotta en tee kuolemaa ja pääsen ulos, valehtelin alusta alkaen mun tuntemuksista.
Mä sanoin ettei tee mieli oksentaa, ei ahdista, ei masenna, en ajattele tuhoisasti henkeni puolesta, en liiku salaa öisin, en jätä aterioita koti lomilla väliin.
Mä vaan valehtelin.
Ja valheiden avulla mä sain elämän takasin.
Mä kerkesin vetämään yhden hengen vedon elämää ja onnellisuutta kunnes se lähti.
Joku tuli ja tukehdutti mut, en saa enää henkeä.

Mulla todettiin bulimia. Mä vihaan sitä. Osa lääkäreistä sanoo, että mulla on bulimarexia. Silti en ole täydellinen. En osaa olla ahmimatta, en osaa olla syömättä. Joka ikinen suupala on oksennattava, on se omena tai tikkari tai lasi mehua. Niin mä ennen ajattelin ja olen kovaa vauhtia menossa samaan.
Mä haluun elää ja haluun olla olematon. Kaunis ja laiha.

On joulukuu, takana päin marraskuun viimenen yö jolloin nukuin mahtavat 3 tuntia yöunia.
Poikani mun nukkuu tuolla ylhäällä, mä vaan kirjotan.

terapia käynnit on vihdoin alkanu. En vaan tiiä saanko niistä mitään irti. Oon liian rikki.
Joka ikinen kerta, kun mä puhun sille terapeutille nieleskelen samalla kyyneliä.
On niin helvetin vaikee myöntää miten heikko on. Oon vaan niin pettyny itteeni. Kaikki muutkin on. Vetoo vaan siihen, kuinka hyvin mulla osaston jälkeen meni, miks uudestaan näin?
Kai mä kohta taas makaan sairaalassa yö toisensa jälkeen letkuissa, toivon etten olis olemassa.
Ei nyt en voi.
En voi jäädä yksin.
On liian paljon pelissä tällä kertaa.
Poikaystävä joka todella välittää musta ja mä siitä.
Paras ystävä.
hyvät välit äitiin jollain tapaa vieläkin.
Tulevaisuus.

Ehkä mä tällä kertaa osaan välttää sen pohjan. Osaan välttää yksin jäämisen.
Tai sitte en.