In my cold and rainy days

Reflections got so clear and
The mirror hurts but it can't lie
The shell I built is broken
The fire's back to melt the ice
My life is like the thunder
How could I live without the sound
Acting a part I blundered
I change my skin
I'm back around!

You live for just another day
You breathe for just another day
Nobody hears you when you pray
Nobody hears you and she's A-way
And your heart is broken
And nobody hears you
You're running out of life
And to die is easy
Cause nobody hears you
But you cannot leave her
She's your little suicide
She's your little suicide
You breathe for just another day
You love for just another day
This fuckin' world cannot erase
The pain you feel and she's Away

-------------------------------------

Aamulla, kun heräsin hymyilin.
Mä ailahdin, mä oksensin.
Mä ahmin ja jäin kiinni.
Äiti sanoi ettei jaksa enää välittää.
Sanoi ettei se auta.
Mä tiedän ettei kukaan mua auta.
Mua ahdistaa, mua surettaa.

Itkin ja itkin ja nyt särkee päätä.
Meikkini valuivat poskilleni ja taas tein viillon ja toisen.
Vuodatin verta ja lakkasin itkemästä.

lust worthy

Sattuu, kun suljen silmäni.
Olenko minä tullut sokeaksi? Olen tullut sokeaksi elämälleni.
Olen totaalisen eksynyt.
Kuka pitää minusta huolen?

Olin eilen kullallani ja olin jälleen hyvin kiukkuisella tuulella.
Rakkaani jopa uskalsi sanoa, sen ettei tiedä miten jaksaa.
Itkin sanoille, itkin tunteilleni.

Hetken olin varma, että hän jättää minut, olin varma,
että olin rikkonut jälleen jotain kaunista.

Kevät ei näytä jälleen merkkejänsä. Sataa lunta jatkuvasti,
on kosteaa ja kylmä.
Missä aurinko ja lämpö?
Kuivunut asfaltti ja alastomat puut joihin niin kovasti yrittää kasvaa uusi elämä,
missä kesätakit ja ballerinatossut?
Entä aurinkolasit ja viltit?
Eväsretket ja värit?
Ei minulle ole kevättä eikä kesää.
Olen jäänyt ikuiseen talveen ongelmieni kanssa.
Pahinta on se, etten jaksa tehdä asioille mitään.
Itken ja murehdin mutten tee mitään.
En jaksa enää yrittää.

day

Olin Keskiviikkona alakuloinen ja illalla + yöllä humalassa,
Olin Torstaina krapulassa ja päivällä ja illalla humalassa,
Olin Perjantaina iloinen ja iltapäivällä,illalla ja yöllä humalassa.
Tänään olen vittuuntunut ja tähän aikaan aamupäivästä selvinpäin.

Kotona menee huonosti.
Vanhemmat ovat epätoivoisia minun suhteeni.
Minä en jaksa välittää.
En jaksa en.
En tahdo välittää, olla vain.

Rakkausrintamalla tuli eilen 5 kuukautta täyteen.
En ymmärrä miten kultani jaksaa minua.
Jaksaa valheitani ja feidauksiani jatkuvasti.
Jaksaa kiukutteluani ja väsymystäni.
Toivon, että jaksaa loppuun asti.
Yksin en pärjäisi tässä elämässä.

Ulkona paistaa aurinko toista päivää.
On lauantai.
Tahdon hymyillä, tahdon nauraa. Tahdon itseni takaisin.

Dope stars inc.-lost

arh

Mä seison lasin sirujen päällä ja mun jalkoihin sattuu.
Aivan sama.
Sattuu niin paljon, että olen turta.
Tahtoisin asettua mahalteen sirpale peitteen päälle.
Lasi viiltäisi kaiken pois, se saisi minut enkeliksi.
Se vuodattaisi minusta pahuuden pois.
En jaksa olla kipeä, en jaksa olla tuomittu ikuisuuteen.

Äiti on humaltuneena, isäpuolikin.
Käskivät minun tulla eilen kotiin ja tulinhan minä.
Koko illan kuuntelin jatkuvaa vähättelyä itsestäni.
Jatkuvia sanoja jotka satuttivat.
Olisi heidän mielestään parempi jos olisin kadonnut aikaa sitten.
Sanovat, että olisi perheemme onnellisempi jos opettelisin olemaan tai lopettaisin kokonaan.
On turhaa heidän mielestään elää näin.
Turhaa yrittää, jos ei osaa kuitenkaan.
Itkin yön ja itkin aamun.
Enää en jaksa vuodattaa kyyneltäkään.
En tuhlaa itseäni heidän takiaan.
"Olen menettänyt sinut jo aikaa sitten ja tiedän, etten voi saada sinua koskaan takaisin, olen luovuttanut" niin äiti sanoi ja itki.
Olin hiljaa ja suljin huoneeni oven. Tahdoin huutaa.
Tuntuu jokainen sana minua vastaan iskulta mieleen joka tappaa.

tunteena ahdistus

Mä päätin tänään, että mä aijon kadottaa itseni.
Ehkä hyvin hitaasti ja tuskallisesti, mutta tahdon kadota kauniisti.
Tahdon vajota hiljaisuuteen ja olla enkeli,
tahdon kerrankin onnistua ja olla ylpeä itsestäni.
On kurjaa, kun joutuu aina myöntämään olevansa surkea häviäjä.

Ja minähän tänään kokeilin miltä tupakan tulipää tuntuu ihoa vasten.
Se poltti, se poltti hyvin ikävästi.
Se tuntui kuitenkin hyvältä, paremmalta, kuin yksikään viilto jälki ranteessani.
Vieläkin silitelen pyöreää palojälkeä ranteessani ja hymyilyttää.

En suinkaan ole tyhmä, olen vain häviäjä.
Nyt olo tila:
ahdistaa, läski ahdistaa, vanhempien humalaisuus ahdistaa,
pelottaa.
Tahdon olla keijukainen.
Ei en ole vielä, olen vain ruokaa rakastava peikkotyttö.
Tyttö joka syö niin kauan, kunnes meinaa tukehtua itseensä,
tyttö joka tukehtumisen jälkeen kumartuu ja päästää kaiken ulos.
Vaikka en usko kaiken tulevan ulos. Olisinhan minä jo olematon.

Jokainen kerta, kun syön ja oksennan tai jätän oksentamatta
on tuskainen tunne sisälläni.
Tahdon olla terve tai hyvin sairas.
En tahdo olla epämääräinen bulimikko.
Häpeän peilikuvaani.

shut up

whatever it takes

Aamupalaksi fetasalaattia ja mustaa kahvia.

Tuli hetken mieli johde tupakalle, että oli tarve stumpata käteen.
En kuitenkaan tehnyt niin.
Viiltelin vielä muutama kuukausi sitten, jätin sen kuitenkin.
Jätin, koska äiti alkoi tarkistamaan ranteet ja jalat.
Äiti uhkaili kertovansa lääkärilleni siitä, että olen itsetuhoinen.
En minä kuitenkaan itsemurhaa ajatellut. En koskaan (vain todella pahoina hetkinä).
Minä korvasin oksentamisen ja syömisen viiltämällä.
Minä purin siihen pahan olon ja kiukun.

Sitten toiseen asiaan.
En tiedä tahdonko parantua.
Se buliminen ja ruokaa rakastava oksentaja tahtoo tulla terveeksi.
Mutta se anorektinen minä tahtoo tulla sairaammaksi.
Viime aikoina olen ollut lähes täysin bulimikko (hävettää myöntää).
Tänään ahmin mövenpikin jäätelöä, 300 g muromyslejä,
jogurttia,leipää,risottoa,suklaata,riisipiirakoita,raejuustoa,mehua.
Olen päättänyt, että kun painan 30 kg olen hyvä. Tiedän ettei se ole minulle tarpeeksi vähän
sillä olen joskus painanut tuota taikaista lukuakin vähemmän ja sekään ei riittänyt.
Mutta tällä kertaa aijon hyväksyä sen.
En aijo nyt kertoa painoani, en tänään koska en ole varma siitä.
Painoni on viime viikkoina heitellyt 32-35 kg välillä.
ahdistavaa.

Jäänkö mä yksin uudestaan jos en lopeta?
Miten tuskallista olikaan sairauteni pahimpana aikana huomata olevansa täysin yksin
kaiken turruttavan tuskan keskellä.
Kuinka onnellinen silti olinkaan, kun sain yksin olla niin pieni, kuin tahdoin.
Silti olin liian yksin.
Seurana vain ikuisuus ja laihuuden tavoittelu.
Kuolema.