16.5.09

Tänään tuntuu kesältä.
Olen:
siivonnut ja siivonnut kaikkea
pukenut ja meikannut
harrastanut seksiä
juonut ja syönyt
naukkaillut
kirjoittanut
datannut
tehnyt ristikkoa
kuunnellut musiikkia
tehnyt kullalle spaghettia ja jauhelihakastiketta
katsonut salattuja elämiä ja elokuvaa (pilvessä)
jne

Päätin tänään, että minä onnistun pienuudessa. Saan sen ruumiin muodon takaisin josta minä pidin oikeasti.
Mutta tällä kerta en kadota itseäni samalla tavalla, kuin viime kerralla.
Tiedän kyllä etten voisi edes sillä onhan minulla Leni ja Jesu ja muut ystävät jotka tukevat minua. Hymyilyttää.

sallittut:
-salaatit (raejuustolla,3 % fetalla ja light mozzarellalla tai ilman juustoa)
-pinaattikeitto,kasvissosekeitto,tomaattikeitto,sipulikeitto
-hedelmät
-rasvattomat ja maustamattomat maitotuotteet
-kasvikset ja vihannekset
-1 ruisleipä päivässä
-light limut ja viccyt
-ananasmehu (korvaa aterian)
mutta kuitenkin en nyt jaksa listata, kun en edes tiedä pystynkö siihen, ainakin tähtään.
Yritän näin koska en tahdo enää oksentaa.
En tahdo olla minä bulimikko.

älkää pahastuko nyt on vain tämä olo että ajattelen näin.
Syödä päätin kuitenki vain säännöllisesti, leni tuetko minua opettelemaan elämään?

Ei kommentteja: