Sanoisin tämän viikon menneen täysin pieleen itse kontrollin suhteen.
Jaksamiseni on ollut nolla.
Mutta ilo uutiseni on, että saamme kullan kanssa 1.1. asunnon.
Sossu maksaa vuokran ja saamme 500 euroa startti rahaa.
Olen pian aikuinen, ainakin minun pitäisi olla.
Pitäisi oppia ottamaan vastuu itsestäni,kodistamme ja elämästä yleensä.
En tiedä kuinka omillaan asuminen tulee toimimaan.
Mutta ei auta muu, kuin kokeilla siipiään.
Ensiviikolla matkaan kotiin ja pian paluun jälkeen on edessämme muutto.
Jännittää ja pelottaa, olen iloinen ja surullinen.
Kulta on lomilla ja olen suunnattoman iloinen, olen kaivannut niin paljon.
Ilman Jesperiä minulla ei olisi mitään merkitystä.
Ilman jesperiä olisin vain kuori, Aurinkoni ei koskaan nousisi, eikä yö laskeutuisi ylleni,
En tahtoisi elää ilman kultaani.
<3 love you <3
Rakkaus pitää sydämmeni lyönneistä kiinni

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti