Liikaa aikaa, liikaa ihmisiä ja olemattomia ihmeitä.
Jonkin näköinen motivaatio tullut elämän parannukseen..
Itseni muuttamiseen enkeliksi, jonka siivet eivät ratkea liitoksistaan jo ajatellessa huomista.
Mutta näitähän tulee ja menee..
Tuskin tälläkään kertaa mikään kantaa minua
kauemmaksi näistä sotkuisista saduista.
Vaa`an viisarit ovat ottaneet suunnan etelään.
Alemmas matkataan, suupielet kohti korvia ja henki kulkee keveän raikkaasti.
Taitaa olla karutotuus, että olen hieman vääristynyt ja hullu.
Mutta vain onnellisempi, kun voin kohdata peilikuvani kuolematta omaan häpeään.
Kuitenkin mielialat ovat kovin ailahtelevaisia,
ainahan ne ovat olleet..
Tänään tuntuu tältä ja huomenna taas itketään.
Nyt tuntuu tyytyväisemmältä, kun aikoihin ja tupakan jälkeen taas
tuntuu turhaantuneelta tähän ikuisees puntarin kyttäämiseen.
Oman kehon kuuntelu, kun on mahdotonta.
Miksi lihaksia kolottaa jatkuvasti?
Eikä jalat kanna minua edes naapuriin kahville.
Mutta kyllä ruoka maistuu, siitä ei ole ongelmaa.
Pitää vain muistaa välillä hengähtää,
sitten miettiä mikä on oikeasti ravintoa mitä tarvitsen.
Asiasta puheen ollen..
Huoli pikku prinsessastani kasvaa kasvamistaan.
Enkä voi olla syyttämättä itseäni siitä, että olen ollut mailman huonoin
esimerkki pikkuisilleni. Siskoille...
Näen niin itseni tytössä, näen ne vaiheet, kuulen ne huudot pimeästä.
Tunnen sen polttavan vihan mailmaa kohtaan joka kohtelee epäreilusti.
Itseinho on tappavaa tuotosta mieleltä.
Omaa taisteluani en ole koskaan voittanut, ja lopulta olen luovuttanut.
Mutta voin sotia rakkaani rinnalla.
Sisko kultaa en jätä yksin sinne vallihautaan joka minut hukutti.
Täytyy vain olla tälläkertaa viisaampi, ovelampi ja vahvempi.
Antaa hieman valtaa, mutta vihollisen luottamuksen saavutettua iskeä ja ivallisesti
nauraen teljettävä lukkojen taakse.
Pidän kädestä kiinni tiukasti, enkä otettani irrota vaikka se minulta vaatisi oman
mailmani!
I miss my mind the most...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti