..

Pala entistä elämää,

 Sitä jossa kelluin pääpilvissä,

nousten aamuisin välittämättä peikoista.

 Kirvelee, kirvelee niin saatanasti.

Rakastan vain poikaa enemmän, kuin itseäni.

Enemmän, kuin elämää.

 Sen menettäessä murtuu koko mailma vieden todellisuuden mukanaan.

Koti sortuu, ontuu tuhkaksi.

 Sama se asunko missä, sama se olenko olemassa,

kaiken peittää ikävä, rakkauden sokaisema ja tappama minä olen.