Koska olemme särkyneitä
Mitä meidän täytyy tehdä aloittaaksemme alusta
Viattomuutemme
Ja palvovamme lupaukset
Antavat meille uuden elämän koska me haluamme vain olla kokonaisia

bad day

Tänään kävin terveysasemalla ja sain 2 päivää
sairaslomaa.
Uupumus,pään särky, huono olo.
Kenties myös epätoivoa ilmassa.
Etten vaan jälleen menettäisi päivärytmiäni.
On oltava vahvempi, edes tämän pajan kanssa.
En kestäisi junalippua Ouluun takaisin.
Vailla paluu lippua Vantaalle.

Tänään äiti menetti hermonsa, kun kuraattori soitti hänelle.
Sanoi äiti, että ei jaksa kun häntä syytetään minun rahattomuudestani,
kun minä en kykene ostamaan lääkkeitäni,
bussimatkojani tai muutakaan.
Äiti on elätysvelvollinen siihen asti kunnes täytän 18-vuotta.
Reilut 2 kuukautta velvollinen.

Äiti huusi olevansa vihainen kaikkeen.
Käski minun tulla takaisin kotiin.
Ei hän ymmärrä mitä se minulle merkitsisi.
Voin maalata mielessäni kuvan kuinka painajaismaista se olisi.
Ei sillä etten tahtoisi olla perheeni kanssa ja kaikki olisi kyllä helpompaa.
vain oma mieleni järkkyisi liian pahasti.
Taas olisin loputtomassa tyhjyydessä,
aamusta aamuun tekemättä mitään kehittävää,
velloisin omassa mielessäni ja itkisin itseni kuihtuneeksi.
Jonain päivänä takuulla romahtaisin ja tekisin jotain
mitä ei peruuttaisi enään mikään.

Ja kylmät väreet virtasivat lävitseni..
Kumpa äiti ymmärtäisi.

sleeping a way

Koska saan mahdollisuuden keveyteen ja tuulen tanssittamaan elämään?
Tuntuu ettei koskaan mikään vain riitä.
En osaa nukahtaa, en herätä, en iloita enkä rakastaa tuntematta armotonta tuskaa.
En osaa olla minä.
Äärettömyys on vain rajani kipuun.
Sattuu fyysisesti, myös henkisesti.
Kalium arvot ovat alhaalla jälleen, anemia ja muut vaivat.
Jatkuva uupumus ja päänsärky, oksetus ja heikotus.
Ehkä vain olen oppinut olemaan niiden kanssa.
En kuitenkaan osaa olla onnellinen tai osaa opetella lopettamaan ajoissa.
Satutan muita ja itseäni tarkoittamatta pahaa.
Olemalla kipeä tuhoan välini läheisiini.
Kuvitellakkaan kuinka minua pelottaa.
Ikävöin loputtomasti. Missään ei ole hyvä olla.
Tahdon äidin siipien lämpöiseen suojaan. En usko pärjääväni päiväkään omillani.
En pärjää nytkään puoliksi omillani.
Antaisin mitä vain jotta olisin lähellä äitiä, lähellä kultaa, lähellä ystäviäni.

Pelkään lopulta hajoavani täysin, nukahtavan junaan omalla asemallani.
Ehkä olenkin jo aikoja sitten ohittanut itseni ja onnellisuuteni.
Pelkään etten koskaan parane.

Ja niin kerron vielä kuinka tänään en saanut henkeä. Pyöräilin kohti pimeää, kohti kylmää tuulta.
Liikunta suoritus joka oli minulle pitkä ja raskas. nyt uuvuttaa, mutta muistin taas
kuinka hyvältä tuntuu nälkä ja liikunnan jälkeinen "velttous" tuntuu siltä että saavutin
jotain tärkeää.
Huomenna vannon etten ole heikko.
Kuihdun vaikka se maksaisi minut kokonaan.
Mikään ei ole tänään tai huomenna kuitenkaan merkityksellistä eikä äiti holhoa
vieressä. (vaikka tahtoisinkin äidin pitävän minut hengissä)

rakastan äitiä

dance with the devil

olen saanut uusia tuttavuuksia, kenties ystävänkin.
Asiat alkavat taipua paikoilleen ja elämä on jollain
tapaa otteessani.
Mutta miksei mikään tunnu arvokkaalta?
Miksi minusta tuntuu etten jaksaisi yrittää?
Miksi rakastamani asiat ovat haalistuneet?

24/7 ajattelen vain onnettomuuksiani.
Mietin tunnista toiseen omaa heikkouttani.
Voi kuinka surkea olenkaan. huoh.
Naurettavaa.
En vain osaa irtautua syömishäiriöstä.
Se on jo liiankin kauan pitänyt minua pohjalla.

Ensiviikolla riennän asuntohaastatteluun.
Uskon saavani sen nuorisoasunnon tikkurilasta joulukuussa.
Kuitenkin minua pelottaa.
Minut pakotetaan itsenäistymään vaikken ole minä.
Pakotetaan vaikka pelkään enkä voi hyvin.

Pelkään, että jonain aamuna aurinko ei nousekkaan.
Ei kukaan osaisi minua etsiä sängystäni kuolleena.
Sydän pysähtyy.
En saa henkeä.
tahdon repiä mieleni kappaleiksi.

Silti uskotte minua.
Olen niin hyvä hymyilemään, osaan olla itkemättä.
Osaan valehdella niin etten usko itsekään.
En tiedä kuka olen.
I`m happy. Or not..
Mutta en kerrokkaan miltä tuntuu.

Vihdoin olen taas täällä.
Olen vantaalla, eilen olin Helsingissä.
Tapasin Mirkaa ja Pihlaa, myös Hannaa näimme ja muita tuttuja.
Enemmän ja vähemmän mukavia ystäviä.
joimme siideriä, lopulta kai liikaa.
En edes muista menneeni nukkumaan.
Nukahdin koivukylään pehmeälle sängylle,
ystävieni tupareihin.
Aamulla heräsin kullan kainalosta.
Yskä vain yhä pahempana + krapulatila.
Rakastan Kultaa ja rakastan ystäviäni.

Ja lehdet putoavat puista tänään

-Viime päivinä-

Montakohan kertaa olen luvannut itselleni, että
huomenna minä pystyn siihen?
Kaavailen mielessäni ja raapustan ruutupaperille
loputtomia listoja mitä saa ja mitä ei saa syödä,
kirjoitan kuinka paljon liikun ja kulutan.
Piirtelen ruokaympyröitä joita täyttävät lähes kalorittomat nesteet
ja kevyet ravinnot.
Kuitenkaan en pysty minään päivänä siihen.
Lopulta en kai koskaan.
Tänään minä mietin, että jos kerran olen ollut lähes täydellinen
niin miksi en kykenisi siihen uudestaan?
miksi en enään osaa.

Olen aivan varma, että jos nyt muuttaisimme takaisin
pääkaupunki seudulle (sinne jonne kuulun)
Pystyisin parantamaan itseäni paremmin.
Ystävät olisivat lähellä, kulta asuisi lähellä,
voisin saada koulupaikan tai aloittaa vihdoin sen työpajan kunnes
kouluissa alkavat uudet yhteishaut.
Minulla olisi enemmän mahdollisuuksia elämässä
ja jaksaisin ehkä luottaa itseeni paremmin.
Olisi tekemistä enkä velloisi itsesäälissä
ja tekemättömyydessä päivästä toiseen.

Huomasin tänään, että kesä meni jotai eides tullutkaan.

On syksy.

Kotona meillä on ollut jo jonkin aikaa huono ilmapiiri.
Äidillä ja isäpuolella on riitansa, emmekä minä tai Mira pysty
antamaan isäpuolelle anteeksi häneen tekojansa.
(väkivaltaa,alkoholismia,alistamista ja hylkimistä).
Äiti sanoi ottavansa lopullisesti avioeron ja tahtovansa takaisin Vantaalle.
Äidillä ei ole täällä muuta, kuin lapset. Ei ihme jos tuntuu kurjalta.
Toivon, että äiti päättää että nyt perjantaina hän lähtee Miran kanssa minun perässäni
junaan.
Ei koskaan palaa, paitsi hakemaan pienet tytöt, kun olemme saaneet asunnon.
ja hakemaan tavaroitamme.
Toivon niin.

p.s. jaksan ikävöidä ikuisuuksiin Leniä.

keep me worm

Aurinkoista päivää, paskaa mieltä.
Ihan sama, kuinka yritän en kykene olemaan onnellinen.
Olen liian kaukana itsestäni, liian kaukana kaikesta mikä merkitsee minulle jotain.
Pitelen itsestäni kiinni jotten hajoa.
En vain tiedä kuinka kauan jaksan pidellä.
Tuskinkaan tarpeeksi kauan, olen heikko.
Tahtoisin olla voittaja ja vahva.
En saa mitä haluan.

Jos uskaltaisin ja tietäisin jonkun ottavan minut
vastaan, hyppäisin kauas.
Kulkisin pois täältä pimeydestä.
Tahtoisin niin takaisin kotiin.
tahtoisin, että joku kertoisi kuinka todella rakastaa, ja muistaisi
minun olevan olemassa.

Olen vain liian uupunut taistelemaan.
Tiedän on säälittävä, on naurettavaa.
Mutta kun olen helvetin katkera elämälleni.
Olen vihainen.
ja vihaan isäpuoltani.

tuokaa villasukat jalkaani, tuokaa kätenne ympärilleni suojaksi.