bad dreams

Ensimmäistä kertaa myönnän itselleni ajattelevan todella väärin.
Olen kamala tyttöystävä.

Onko oikein rakastaa ja olla helvetin riippuvainen omasta poikaystävästään.
Rakastaa niin paljon että kuolisin hänen puolestaan.
Ilman rakastani en osaisi elää.
Ei se ei ole yhtään väärin luulisin, mutta se ei ole asian pointti.

Olen vain niin väsynyt odottamaan ja olemaan yksin.
Kaipaan jotain uutta ja polttavaa tunnetta.

huoh

Mä istun tässä vaikka mun kuuluisi nukkua.

Olisi pakko jotta jaksan huomenna herätä toisin, kuin tänään.
On asioita joita on pakko hoitaa, ja huomenna iltapäivällä
muiden asioiden jälkeen on akuuttipsykiatrille aika.
Minua pelottaa, koska en tiedä mitä voin sanoa.
En tahdo kertoa siitä kaikesta paskasta mitä mielessäni pyörii jatkuvasti,
en siitä että tuntuu siltä että aito onni tulee alkoholin kautta.
En voi kertoa, että oksentelen taas mielettömästi.
Sillä jos kertoisin että minua ei ole joutuisin osastolle välittömästi.
En voi ottaa riskiä.
En kestäisi päivääkään enään osastolla.
Pakko syödä ilman pakoreittiä lihomiselle,
vahtimista ja kaltereita.
Ennemmin kuolen kurjuuteeni.

p.s. Kauniita unia ja luisevia kuvia.

niin väsynyt olemaan väsynyt

Olen pitkään pohtinut, kuinka saan katkaistua tämän ikuisen kierteen?
Kuinka pääsen elämässäni eteen päin, kun kaikkialla on harmaata.
Jokainen asia jonka teen, tuntu suorittamiselta.
Kaikki on, kuin pahasta unesta.
En edes muista milloin viimeksi olisin yksin ollessani tuntenut aitoa onnea.
Rakkaimpien seurassa on aina parempi olla, en vain osaa ilmaista tunteitani koskaan oikein.
En väitä etten saata ahsitua, vaikka olisi joku seurassa.
Mutta, kun olen yksin pelkään koko ajan.
Pelkään, koska tiedän ahdistukseni iskevän lujaa minuun ennen pitkään.
Nyt minua ahdistaa.
Päätä särkee ja henkeä ahdistaa.
ahdon painaa pääni kullan syliin, tahdon itkeä ikävää.
Kaipaan elämää.
Kaipaan aitoa onnellisuutta ja hyvää oloa.

Pelkään etten koskaan pääse elämässäni eteen päin.
Voi kuinka paljon virheitä olenkaan tehnyt ja tulen vielä tekemäänkin.

Sairauteni on kasvanut liian suureksi osaksi elämääni ja ehkä en edes osaisi
elää ilman sitä.
Mitä minä olisin ilman tätä tappavaa sairautta?
Inhoan sitä, että häpeän itseäni ja vihaan jatkuvasti.
Pelkään karkoittavani loputkin ihmiset viereltäni.
Pelkään kuolevani vain koska tahdon olla täydellinen.
Olen niin väsynyt tuntemaan jatkuvasti.
Olen väsynyt itkemään, koska pelkään olevani huono ihminen ja arvoton.
Pelkään lihonneeni, vaikka eihän sillä edes lopulta pitäisi olla mitään merkitystä.

Jos pystyisin puhuisin olostani jollekkin.
Olen niin pelkuri, etten uskalla koskaan sanoa mitään.
En kykene kertomaan kellekkään että pelkään olevani erittäin masentunut.
En jaksa uskotella itselleni tämän olevan ohi menevää.

Kaikesta huolimatta tahdon kertoa eilisestä.
Eilen vietin kolmen parhaan ystäväni kanssa meillä tyttöjen iltaa.
Iltamme koostui suuresta määrästä alkoholia ja tyttöjen rakkaudesta.
Kuuntelimme musiikkia ja pelasimme pullon pyöritystä.
Paljon totuuksia, vaikka tiesimme jo toisistamme kaiken.
Ainakin lähes.
Paljon suudelmia, strippausta ja fritsuja.
Ehkä hieman hassua, mutta pidin siitä.
Olin niin humalassa etten muistanut itseni arvottomuutta ja taistelua.
Siksi olen humalassa aina onnellinen.
En edes muista milloin viimeksi olisin oloni niin kotoisaksi ja rakastetuksi, kuin eilen.
Nuo tytöt rakastavat minua juuri sellaisena, kuin olen.
Voin olla oma itseni.
He ovat nähneet minut heikoimmassa kunnossa ja parhaimmassa pitkään aikaan.
Niin toivoisin heidän vielä olevani minun luonani.
Olen niin yksin, että anteeksi antakaa mutta käteni vuotavat jälleen verta.

p.s.olen lihonut, olen oksennellut jälleen.

make me over

Aamulla minusta tuntui siltä, että kaikki vielä järjestyy.
Ehkä ei tänään tai huomenna, mutta vielä jonain päivänä.
Hetkessä ilman syytä mieleni laski jälleen pohjalle.
Olen yksin asunnossani, olen yksin aamulla ja illalla.
En jaksa joka päivä olla sosiaalinen, en jaksa aina tavata ystäviäni.
En niitä muutamia jotka ovat jäljellä.
Silti vaikka tahdon olla yksin olen liian yksin ja kaipaan ihmisiä.
En osaa sanoa miten saisin mieleni korjattua.
Kurjuuteni on mielenvikaisuuttani.
Iloni on mielenvikaisuuttani.

Istun seinää vasten kylmällä lattialla.
On valoisaa, mutta en näe valoa.
Kuuntelen korviini kantautuvia sointuja.
Musiikkia joka saa kyyneleet valumaan yhä vain enemmän.
Mietin miksi on niin kurjaa olla minä.
Kaikenhan pitäisi olla täydellistä.
Minun pitäisi olla täydellinen.
Mutta päiväni ovat turhia,
uuvuttavia ja tylsiä.
Ei ole mitään minkä takia herätä.
En ole koulussa, en töissä.
En ole missään.
Olen sosiaalisesti turha ihminen.
Itselleni turha.

ajatus

Aurinko paistaa tänään ja on pakkas ilma.
Nukuin pommiin joten pediatri käynti jäikin väliin,
ensi viikolle saan kait uuden ajan.
Pelkään niin sitä punnistusta, ja päätin nyt onnistua.
En tahdo enään lihoa.
Tiedän kasvaneeni kooltani.
Rintani ovat selvästi suuremmat ja myönnän ihailleeni
niitä peilin edessä, mutta en tahdo naisellisuuksia.
Ainakaan suuria.

Kulta tulee vasta monen monen yön päästä kotiin
ja yritän olla miettimättä sen suuremmin, jottei ikävä
kasva liian suureksi.

Tänään minä onnistun, tänään aloitan laihdutuksen.
Huolimatta muiden mielipiteistä siitä, että pitääkö minun.

love

Ja niin viikonloppu valui ohitseni aivan
liian nopeasti.
Tuskin edes ehdin tarttua kultaan ja olla syleiltävänä.
Rakastan Jesperiä niin paljon, että luulen kuolevani tähän
kipuun, kun joudumme olemaan erossa.
En osaisi enään elää ilman rakkautta.
Rakkaus huumaa minut täysin ja parhaina hetkinä voin jopa unohtaa
sen arkisen kurjuuteni jonka kohtaan joka kerta, kun kullan armeijaan lähtö
koittaa.

Pahinta on se, että kulta tulee luultavasti vasta kahden viikonpäästä kotiin.
Kuinka mieleni kestää?

Rakastan sinua

älä lennä pois äiti

Juuri nyt kadun enemmän, kuin mitään tekemisiäni.
Miksi minä liian aikaisin astuin aikuisuuteen?
Miksi minä jätin perheeni ja lähdin kauas?
Olen itsekäs.
Olin niin itsekäs, että jätin äitini ouluun vaikka hän olisi
minua tarvinnut.
Olin sokea ja ajattelin omaa onneani, vaikka enhän minä
näinkään ole onnellinen ollut.

Äiti on ollut jo viikon humalassa.
Tiedän äidin juovan jotta paha olo katoaisi.
Tiedän äidin kaipaavan minua vähintään yhtä paljon, kuin minä
häntä.
Anteeksi äiti kaikesta.
Anteeksi huolesta jota olen sinussa vuosia kantanut.
Anteeksi, että olet joutunut henkeni puolesta pelkäämään.
Anteeksi äiti, että jätin sinut kurjuuteen.

Äiti soitti minulle puolituntia sitten puhelun joka kumosi mailmani.
Äiti oli humalassa, mutta sillä ei ollut väliä.
Rakkain ihmiseni kertoi minulle ensimmäisenä ottaneen yliannostuksen
nukahtamis/mieliala lääkkeitään.
Hän oli syönyt monta liuskaa, isäpuolen sanojen mukaan ainakin 50 tablettia.

Juuri nyt minua pelottaa enemmän, kuin koskaan.
Pelkään äidin kuolevan sairaalasta huolimatta.
Minä soitin äidille ambulanssin täältä vantaalta.
Pelkään sitä, kuinka äiti joutuu takuulla osastolle ja siskoni ovat isäpuoleni
kanssa.
Jos äiti oikeasti osastolle päätyy, minä hoidan niin pian kuin mahdollista
raha asiani kuntoon (asumistuet yms.)
Ja lähden kotiin.
Olen siellä, niin kauan kun minua tarvitaan.

En osaa kuvailla sitä miltä tuntuu.