Olen pitkään pohtinut, kuinka saan katkaistua tämän ikuisen kierteen?
Kuinka pääsen elämässäni eteen päin, kun kaikkialla on harmaata.
Jokainen asia jonka teen, tuntu suorittamiselta.
Kaikki on, kuin pahasta unesta.
En edes muista milloin viimeksi olisin yksin ollessani tuntenut aitoa onnea.
Rakkaimpien seurassa on aina parempi olla, en vain osaa ilmaista tunteitani koskaan oikein.
En väitä etten saata ahsitua, vaikka olisi joku seurassa.
Mutta, kun olen yksin pelkään koko ajan.
Pelkään, koska tiedän ahdistukseni iskevän lujaa minuun ennen pitkään.
Nyt minua ahdistaa.
Päätä särkee ja henkeä ahdistaa.
ahdon painaa pääni kullan syliin, tahdon itkeä ikävää.
Kaipaan elämää.
Kaipaan aitoa onnellisuutta ja hyvää oloa.
Pelkään etten koskaan pääse elämässäni eteen päin.
Voi kuinka paljon virheitä olenkaan tehnyt ja tulen vielä tekemäänkin.
Sairauteni on kasvanut liian suureksi osaksi elämääni ja ehkä en edes osaisi
elää ilman sitä.
Mitä minä olisin ilman tätä tappavaa sairautta?
Inhoan sitä, että häpeän itseäni ja vihaan jatkuvasti.
Pelkään karkoittavani loputkin ihmiset viereltäni.
Pelkään kuolevani vain koska tahdon olla täydellinen.
Olen niin väsynyt tuntemaan jatkuvasti.
Olen väsynyt itkemään, koska pelkään olevani huono ihminen ja arvoton.
Pelkään lihonneeni, vaikka eihän sillä edes lopulta pitäisi olla mitään merkitystä.
Jos pystyisin puhuisin olostani jollekkin.
Olen niin pelkuri, etten uskalla koskaan sanoa mitään.
En kykene kertomaan kellekkään että pelkään olevani erittäin masentunut.
En jaksa uskotella itselleni tämän olevan ohi menevää.
Kaikesta huolimatta tahdon kertoa eilisestä.
Eilen vietin kolmen parhaan ystäväni kanssa meillä tyttöjen iltaa.
Iltamme koostui suuresta määrästä alkoholia ja tyttöjen rakkaudesta.
Kuuntelimme musiikkia ja pelasimme pullon pyöritystä.
Paljon totuuksia, vaikka tiesimme jo toisistamme kaiken.
Ainakin lähes.
Paljon suudelmia, strippausta ja fritsuja.
Ehkä hieman hassua, mutta pidin siitä.
Olin niin humalassa etten muistanut itseni arvottomuutta ja taistelua.
Siksi olen humalassa aina onnellinen.
En edes muista milloin viimeksi olisin oloni niin kotoisaksi ja rakastetuksi, kuin eilen.
Nuo tytöt rakastavat minua juuri sellaisena, kuin olen.
Voin olla oma itseni.
He ovat nähneet minut heikoimmassa kunnossa ja parhaimmassa pitkään aikaan.
Niin toivoisin heidän vielä olevani minun luonani.
Olen niin yksin, että anteeksi antakaa mutta käteni vuotavat jälleen verta.
p.s.olen lihonut, olen oksennellut jälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti