Makaan hiljaa hengittäen yksin talossa.
En uskalla avata silmiäni, en sillä kuvittelen jonkun olevan vierelläni.
En tahdo ymmärtää yksin oloa hetkeäkään.
Ympärilläni ei ole lainkaan värejä, pelkkää mustaa ja valkoista.
Pieniä sävyjä saattaa välähdellä.
Pelkkiä kuvitelmia ja toiveita.
Kuulen vaimeita ääniä, hiljaisia kuiskauksia.
On liian vaikeaa kuulla onnellisuudesta, kun mieli huutaa onnettomuutta.
Viimeiset viisivuotta olen elänyt haavemailmassa, enkä osaa
enään tietä todellisuuteen.
Olen vain yrittänyt oppia lentämään oikeasti,
Mutta jokainen yritys päättyy kipeästi.
Siipeni ovat rikkinäiset.
Jospa osaisin palata ajassa ja muuttaa menneisyyttäni.
En olisi ikinä sairastunut, ja vaikka olisin niin silti olisin antanut ihmisten auttaa minua.
En uskalla avata silmiäni, en sillä kuvittelen jonkun olevan vierelläni.
En tahdo ymmärtää yksin oloa hetkeäkään.
Ympärilläni ei ole lainkaan värejä, pelkkää mustaa ja valkoista.
Pieniä sävyjä saattaa välähdellä.
Pelkkiä kuvitelmia ja toiveita.
Kuulen vaimeita ääniä, hiljaisia kuiskauksia.
On liian vaikeaa kuulla onnellisuudesta, kun mieli huutaa onnettomuutta.
Viimeiset viisivuotta olen elänyt haavemailmassa, enkä osaa
enään tietä todellisuuteen.
Olen vain yrittänyt oppia lentämään oikeasti,
Mutta jokainen yritys päättyy kipeästi.
Siipeni ovat rikkinäiset.
Jospa osaisin palata ajassa ja muuttaa menneisyyttäni.
En olisi ikinä sairastunut, ja vaikka olisin niin silti olisin antanut ihmisten auttaa minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti