Hulluutta ja mielipuolisuutta, vain silloin kun pää halkeaa.

Ajatusmailmani on vääristynyt ja valheellinen.

Ketä pitää kädessään mailmaani?

Sinä joka uskallat tunnustaa päästä minut lentoon.

Anna lentää halki yön, halki päivän ja tulevaisuuden.

Miksi omia ongelmia on niin helvetin vaikea sisäistää?

Ja vieläkin vaikeampaa korjata virheitä joita on.

Ruumiini on täynnä pigmentti häiriöitä, täynnä salaisia haavoja.

Mieli täynnä turhuuksia ja vääristymiä.

Olisi helpompaa, jos ihminen ei kykenisi tuntemaan.

Ainakaan kipua ja henkistä pahaa oloa.

Jos olemassa olisi vain onni ja rakkaus.

Ei pelkoa eikä painajaisia, ei turhautumista tai ahdistusta.

Tuntuu jälleen siltä etten saa henkeä, tuntuu siltä kuin keuhkoni olisivat kahlitut.

Entä jos jonain päivänä ilmakehäni hajoaa kokonaan?

Ilman happea ei kukaan kykene elämään.

Osaisinko ommella ilmakehän ennalleen?

Tuskin, kun onnettomana minuna en osaa edes sulkea mielestäni pahuuksia

joita itsekkin vihaan, tai rakastan.

En tiedä onko tämä viharakkaus suhde vai jotakin muuta?

Liian kallista menetettäväksi, hukattavaksi.

Vaikka olo olisi parempi tätä mörköä pääni sisällä, mielessäni.

Sairauteni on mielisairaus, jota hallitaan keholla.

syömishäiriö on vain paha käärme, joka pilaa ihmisen viattomuuden ja puhtauden.

Tuhoaa ihmisen pieni pala kerrallaan ja tappaa hitaasti ja kivuliaasti,

tappaa minut ja ihmissuhteeni, tappaa elämäni.

http://www.pointshop.fi/?ref=3548161 Pointshop<3 Olkaapas ihania ja liittykää tuon linkin kautta, saan itselleni siitä 700 pistettä ja kun itse suosittelette tuota muille saatte itse ne pisteet myös.
 Minä, kun rakastan ilmaisnäytteitä ja ilmaisia tavaroita.
Muutama kuukausi sain kyseiseltä sivulta 20 euron lahjakortin dinskoon! Pisteiden keruu on välillä hieman uuvuttavaa varsinkin jos ei tulee kampajoita jotka eivät maksa mitään.
 Tänään oli mukava yllätys, kun postiluukusta tipahti eteiseemme:
-Acon ja muiden hyvien merkkien ihonhoito purnukoita (tosi pikkuisia)
-Pesujauhemitta
-Kissan pentupaketti (aijon vielä saada kisun)
-perseen lämmitin esim. retkelle
-Sokos hotellilta muutama kynä ja söpöjä naisten pesuaineita

Eilen kävin bodypump tunnilla salilla, ja  nyt lihaksia kolottaa huimasti.
 Oli jälleen ihanaa hymyillä jälkeenpäin ja miettiä sitä kuinka tavoitteet lähenevät.
Vereni virtasi ja lihakset olivat vetelät rasituksen jäljiltä.
Sitten menin Helsinkiin Mirkan ja Hannan kanssa.
Myös huldaa ja hänen kaveriaan näimme pikaisesti.
 Istuimme nurmikolla ja joimme muutamat siideri. Juttelimme mummulasta ja kaikesta muusta ihanasta
ja vähän vähemmän ihanasta.
Harmittaa, että tyttö ahdistui alkuillasta ja lähti kotiin..
 Illalla Sade ja Minttukin tulivat seuraksemme, oi tuota onnea kun oli juna matkallekkin sitten seuraa.
Tuntuu ettei kirjoittamisesta tule nyt mitään, mutta selitämpä silti tänne.
 Jostain syystä jälleen ei väsytä vaikka kello on yli puolenyön. Tiedän kyllä valvomiseni kostautuvan seuraava päivänä hurjana väsymyksenä.
En vain tahdo antaa sen pilata päivääni. Lupaan etten anna.

menettämistä ja pelkäämistä

Tämä on jo toinen aamu, kun olen pystynyt heräämään ajoissa.
 Eilen nousin 9.00 ja tänään jo 7 jälkeen.
Mikä minua vaivaa? No ei nyt sentään.
On vain hyvä, että edes pystyn yrittämään elämän rytmin muuttamista.
Ehkä en olisi aina niin väsynyt jos nukkuisin öisin.
 Eilen minua itketti.
Eilen minä mietin miksi kaiken on joskus muututtavan?
 Miksei edes yksi ainut onnellinen asia voisi pysyä elämässäni ennallaan.
Kun kerran uskaltaa luottaa johonkin ja tulevaan se viedään aina pois.
 Odotan vain päivää jolloin minun ja rakkaani suhde päättyy.
Pelkään sitä päivää aivan liian paljon.
 Jos häntä ei olisi ei olisi minullakaan syytä olla täällä, ei vantaalla.
Ei olisi edes syytä lähteä takaisin Ouluun vanhempien luo.
He eivät minua sinne enään edes tahtoisi, tuhoamaan kokonaisuuksia.

Joka ikinen päivä kuljen vääristä poluista, lennän väärien pilvien välistä.
 Valinnat ovat vääriä, ja usko valhetta.
Mitä tehdä, kun ei ole toivoa paremmasta?
Ikävöin ja ikävöin.
 Ikävöin äitiä, ikävöin onnellisuutta, ikävöin ystäviäni ja itseäni.
Osaisinpa olla satuttamatta edes yhden päivän muita ja itseäni.

Uskon, että kaikelle on merkityksensä.
 Minulle on merkitykseni. En vain tiedä sitä vielä.
Uskon ettei kukaan pysty minua pelastamaan, minun on tehtävä se itse.
 Ja ennenkaikkea tiedän olevani jälleen yksin tässä hauraassa mailmassa.
Lasikuvussa kuolemassa.
 Taidan olla jälleen eristäytymässä, enkä edes tiedä mitä minun olisi tehtävä estääkseni sen.
En tahdo enään yhdenkään ihmisen inhoavan minua, en tahdo yhtäkään pahansuopaa katsetta
kasvoilleni, en tahdo enään vihaisia sanoja ja suppeita lauseita.
 Lopetan vain yrittämisen.
Ystävät hyvät olkaa te armollisia älkääkä antako minun pudota jälleen mustaan kaivoon.
 Pimeään metsään ja painajaisiin.

Ja jälleen edelleen eiliseen.
 Eilen olin vain kotona, ja oli tylsää ja oli yksinäistä.
Tein hernekeittoa elämäni ensimmäistä kertaa alusta loppuun itse
ja leivoin pullia. Kulta halusi vielä iltapalaksi tortillaa...

p.s.minulla on ikävä Mirkaa.

eikä ole aihetta sekavuudelle, ei aihetta sunnuntaille tai maanantaille?

Tämä sunnuntai ei ole ollut mitään, tai no nyt on toisin sanoen maanantai,
mutten laske sitä vielä maanantaiksi koska en ole nukkunut ja kello on 1:19.
 Olen nukkunut erittäin myöhään ja potenut pään särkyä.
Kärsinyt väsymyksestä ja katsonut sinkku elämää 2 elokuvaa.
Olen katsoessani sitä unelmoinut samanlaisesta elämästä.
 Drinkeistä new yourkin valoissa, kalleista putiikeista ja luottokorttia vinguttamisesta,
KIRJOITTAMISESTA ja sinkkuudesta(ainakin osittain), brunsseista ja rakkaista ystävistä,
onnellisuudesta ja onnettomuudesta.
 Kaikesta tuosta kauniista naisellisuuden tarusta.
Elämästä ilman tätä saatananmoista tuskaa.

No asiasta toiseen, viimeksi kun oksensin oksensin myös verta.
 Miksi? En tiedä, se on pelottavaa. Mutta minulle tuli jollain tapaa hyvä olla.
Minulle se oli hyvä merkki, ja ja ja en tiedä miksi.
Ehkä olen vain hullumpi kuin luulin. Olen tyhmä.
 Ja ahdistaa paino hipoo taivaita, miksei helvettiä?
10 kiloa sitten oli paljon parempi olla. Silloin maa jalkojeni alla ei murtunut.
Kykenin lentämään mailmojen halki, Nykyään vain rikon kaiken.
Tuhoan rakkaimmat ystävyys ja perhe suhteet. Toisin sanoen olisi parempi ilman minua.

P.s. Vielä minä nousen ja näytän pystyväni parempaakaan, kuin yksikään lasista vartaloa tavoitteleva.

Ja, kuinka voin yrittää hyväksyä itseäni näin "suurena" kun kaikki ympärilläni tiputtavat painoaan.
Tiedän heidän tiputtavan vaikka he sen kieltäisivät.
Itkettää.

sanot, että sä et kuolemaa pelkää

Helsingin reissu oli eilen illalla suoraan sanottuna turha...
 ehdimme olla kullan kanssa siellä ehkä 5 minuutti kunnes neidit sammahtivat.
Paitsi yksi heistäm Katja. Olisi voinut olla kivaa ja olisi ollutkin jos olisimme mennyt aiemmin.
Minä, kun tahdoin odottaa että muru tulee töistä ensin kotiin.
 Aamulla olo oli kamala, päässä jyskytti eikä silmät meinanneet aueta.
Silti ystävä jonka olen tuntenut 13 vuotta tuli meille kylään hänen 3 kuukautisen tyttärensä kanssa.
Ah sitä ihanuutta, minä olen täti!<3 epävirallinen, mutta täti. Rakastuin mikaelaan ensisilmäyksellä
täysin vilpittömästi. Juttelimme 4 tuntia ja oli liian ihana nähdä, näemme nimittäin harvoin.

Tuo vierailu sai minut pohtimaan monia asioita.
 Mietin, että tulisiko minusta koskaan äitiä.
Olisinko siihen edes valmis koskaan?
Entä jos oma typeryyteni on jo tuhonnut naisellisen puolen kehostani, enkä
koskaan voi saada lapsia?
Tiedän tahtovani lapsen tai kaksin lasta.
 Toivon omaa perhettä, sitten joskus. Kun olen vanhempi ja tasapainoinen.
Silloin, kun olen onnellinen.
 Tiedän, että en tule koskaan saamaan sitä jos jatkan näin.
Mutta silti tuo kirpeä ja mieltäni raastava pahuus huutaa mielessäni jatkamaan,
huutaa, huutaa, huutaa, huuta ja käskee laihtuimaan.
Käskee olemaan parempi ihminen, käskee juoksemaan ja käskee
syömään pahaan nälkään vain pienen omenan.
 Inhoan hetkiä jolloin sorrun. Sorrun äänestä huolimatta ja syön ja syön.
Silloin oksennan. Lupaan sen, ettei se pysy sisällä vaikka sanoisin että pysyy.
Itse tiedän olevani heikko, tiedän etten kykene hiljentämään vihaista ja syyttävää ääntä.
 Tänään minua vain läskiahdistaa, tuntuu liian lihavalta. Ystävänikin sanoi, että näkee
minun lihoneen, "sinullehan on tullut mahaa, ihanaa suvi sinä voit paremmin"
 Ja minä peitin itse inhoni ja ahdistukseni kiltillä hymyllä.

Jälleen missään sanoissani ei ole tolkkua. Minä vain kirjoitan enkä mieti.
Selitän jotain mitä kukaan tuskin ymmärtää, sekavia lauseita ja kirjoitusvirheitä.

Kun puhalletaan tulta tähän
sammuvaan hiileen,
se savullansa meitä tukehduttaa.
Ja jos vain muistellaan,
jäädään kiinni ikuisuuteen.
Eikä eletä ollenkaan,
kaikki tämä vähäkin vain tuhotaan,
rohkeempaa on luovuttaa.

En pelkää kuolemaa, pelkään vain sitä miten satutan läheisiä.
 Kuolema olisi minulle henkilökohtaisesti vain rauhallinen ja onnellinen uni.
helpotus pahaan oloon.

friday

Tapasin ystävää hetkisen aikaa tikkurilassa.

Ja olihan minulla mukavaa, kunhan pääsin sen pahimman

olon yli..

En olisi edes jaksanut, mutta olen iloinen siitä, kun pakotin itseni

sillä oloni parani huomattavasti...

Silti näin jälkeen päin olen surkimus. Miksi minä en osannut kieltäytyä

ah niin hyvistä cheese tortilla sipseistä.

Noh, siinäpä se en saa syödä enään tänään mitään.

Pitäisi mennä suihkuun ja lähteä helsinkiin vaikka nyt tuntuu siltä

etten jaksa yhtään. En jaksa, kun minulta kysellään miksi istun hiljaisena

tai miten minulla on mennyt, aina samat kysymykset ja aina samat vastaukset.

On kauhean vaikea puhua kasvostusten edes parhaimmille ystäville.

On vaikea kertoa miltä todella tuntuu.

Minusta tuntuu siltä, että maahajoaa jalkojeni alta,

minusta tuntuu siltä, että seinät kaatuvat päälleni,

minusta tuntuu siltä etten saa henkeä,

minusta tuntuu siltä etten ole vielä herännyt painajaisesta joka alkoi liian kauan sitten.

Riuhtokaa minua, hakatkaa minua, huutakaa minulle jotta heräisin.

Ja toiseksi, äiti on TAAS humalassa...

On ollut siitä asti, kun keskiviikkona sai rahaa.

Ainakin uskon niin sillä puhelimetse en ole häntä tavoittanut.

Mutta tänään soitti minulle ympäripäissään enkä olisi tahtonut puhua.

Aloin itkeä ja sanoin äidille että on kurja olo.

Mutta eihän hän voi ymmärtää kun itse on iloisesti humalassa.

Ei ole rahaa eikä ole mitään, äidin piti TAAS maksaa velkoja minulle.

En enään ikinä ikinä tuhlaa rahojani hänen auttamiseen, kun en itsekään

pärjää vähillä rahoillani.

Olen liian hyvä uskoinen hölmö osaakseni sanoa ei.

Vaikka tiedän ettei rahoja tule koskaan takaisin tililleni.

Hauskaa perjantaita ja minä menen suihkuun.