sanot, että sä et kuolemaa pelkää

Helsingin reissu oli eilen illalla suoraan sanottuna turha...
 ehdimme olla kullan kanssa siellä ehkä 5 minuutti kunnes neidit sammahtivat.
Paitsi yksi heistäm Katja. Olisi voinut olla kivaa ja olisi ollutkin jos olisimme mennyt aiemmin.
Minä, kun tahdoin odottaa että muru tulee töistä ensin kotiin.
 Aamulla olo oli kamala, päässä jyskytti eikä silmät meinanneet aueta.
Silti ystävä jonka olen tuntenut 13 vuotta tuli meille kylään hänen 3 kuukautisen tyttärensä kanssa.
Ah sitä ihanuutta, minä olen täti!<3 epävirallinen, mutta täti. Rakastuin mikaelaan ensisilmäyksellä
täysin vilpittömästi. Juttelimme 4 tuntia ja oli liian ihana nähdä, näemme nimittäin harvoin.

Tuo vierailu sai minut pohtimaan monia asioita.
 Mietin, että tulisiko minusta koskaan äitiä.
Olisinko siihen edes valmis koskaan?
Entä jos oma typeryyteni on jo tuhonnut naisellisen puolen kehostani, enkä
koskaan voi saada lapsia?
Tiedän tahtovani lapsen tai kaksin lasta.
 Toivon omaa perhettä, sitten joskus. Kun olen vanhempi ja tasapainoinen.
Silloin, kun olen onnellinen.
 Tiedän, että en tule koskaan saamaan sitä jos jatkan näin.
Mutta silti tuo kirpeä ja mieltäni raastava pahuus huutaa mielessäni jatkamaan,
huutaa, huutaa, huutaa, huuta ja käskee laihtuimaan.
Käskee olemaan parempi ihminen, käskee juoksemaan ja käskee
syömään pahaan nälkään vain pienen omenan.
 Inhoan hetkiä jolloin sorrun. Sorrun äänestä huolimatta ja syön ja syön.
Silloin oksennan. Lupaan sen, ettei se pysy sisällä vaikka sanoisin että pysyy.
Itse tiedän olevani heikko, tiedän etten kykene hiljentämään vihaista ja syyttävää ääntä.
 Tänään minua vain läskiahdistaa, tuntuu liian lihavalta. Ystävänikin sanoi, että näkee
minun lihoneen, "sinullehan on tullut mahaa, ihanaa suvi sinä voit paremmin"
 Ja minä peitin itse inhoni ja ahdistukseni kiltillä hymyllä.

Jälleen missään sanoissani ei ole tolkkua. Minä vain kirjoitan enkä mieti.
Selitän jotain mitä kukaan tuskin ymmärtää, sekavia lauseita ja kirjoitusvirheitä.

Kun puhalletaan tulta tähän
sammuvaan hiileen,
se savullansa meitä tukehduttaa.
Ja jos vain muistellaan,
jäädään kiinni ikuisuuteen.
Eikä eletä ollenkaan,
kaikki tämä vähäkin vain tuhotaan,
rohkeempaa on luovuttaa.

En pelkää kuolemaa, pelkään vain sitä miten satutan läheisiä.
 Kuolema olisi minulle henkilökohtaisesti vain rauhallinen ja onnellinen uni.
helpotus pahaan oloon.