Helteet jatkuvat edelleen, mutta minä jo pelkään kesän loppuvan.
Pian on taas syksy, kaunein vuoden aika mutta vain hetkisen kaunis.
Niin pienen hetken, etten tuskin edes ehdi sitä ihailemaan.
Ja niin pian on jälleen liian kylmä, pimeää ja masentavaa.
Enkä suinkaan väitä, että kesä minut onnelliseksi tekisi.
Mutta kyllä pienen eron aina huomaa mielialoissa, kun on valoisaa ja vihreää.
Talvisin oloni on aina kurjempi, ainakin muistan niin viimeisiltä vuosiltani.
Kotona on mennyt Jesperin kanssa sujuvasti.
Emme ole onneksi kovinkaan usein "riidelleet" jos sitä nyt
riitelyksi voi kutsua, kun minä raivoan turhasta..
Huomenna hänellä alkaa työt ja niin minä olen yksin kotona.
Olen iloinen hänen puolestaan, ja tiedän sen tekevän suhteellemme hyvää ettemme ole
jatkuvasti yhdessä kotona.
Minulle jää enemmän aikaa itselleni.
Paino asiat ovat jälleen lakkaamatta pyörineet mielessäni.
Jokainen kerta, kun näen kuvajaiseni peilistä tai mistä tahansa pinnasta
oloni on hirveä.
Tuntuu helvetin turhamaiselt roikkua tässä samassa turhamaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti