Olipa kerran minä...
Tyttö joka tahtoo tavoitella saavuttamatonta, tahtoo olla
lasienkeli ilman sirpaleita, tahtoo olla kaunis höyhen.
Hän ei osannut pitää itseään tarpeeks riittävänä.
Mutta olenko minä tarpeeks riittävä?
En usko.
Hänellä oli rakastava poikaystävä, rakastava perhe
ja rakastavat ystävät.
Silti hän ei osannut olla onnellinen, eikä uskonut etteikä
koskaan heitä menettäisi.
Jokainen päivä oli loputon taistelu, ei saanut hetkeksikään lepoa
itseltään, tai siltä joka oli hänet vallannut.
yritin, yritin ja yritin.
Se ei vain koskaan riittänyt, taistelu oli julma.
Tyttö yritti pitää itsestään kiinni ja olla menettämättä kaikkea elämästään
pahuudelle, mutta pahuus oli niin vahva että loppu kaikesta jo pelotti.
Yöt olivat pahimpia tai sitten päivät.
Hän ei tietänyt, jokainen aika oli paha.
Mistää löytää se vahvuus jonka monet muut ovat löytäneet?
Missä se on ja miltä se näyttää?
1 kommentti:
Vahvuus on sinussa itsessäsi, jokaisessa on, mutta erityisesti sinussa. Pieni, mutta pippurinen kun olet. Vahvuus näyttää iloiselta, huolettomalta itseltäsi. Minun vahvuuteni on Hulda, jonka suupielet kohoavat ylöspäin ja joka on määrätietoisen positiivinen. Joka päivä muistutan enemmän tuota vahvuutta, ja jonain päivänä se ei ole enää vahvuus, se olen minä.
Sama sinulla. Mitä normaalimmin syöt, sitä vahvempi olet, mitä vähemmän pakenet ahdistusta kompensoimalla (dokaaminen, oksentelu, pakkoliikunta, syömättömyys) sitä enemmän vahva itsesi kasvaa.
Taistelutahtoa ja kiitos ihanasta kommentista. Kun minulle puhutaan vahvuudestani unohdan laihdutusaatteet, kiitos siitä.<3
Lähetä kommentti