Tänään koitti päivä jolloin jäin yksin seisomaan asemalle.
Juna lähti liikkelle ja vilkutin rakkaalle siskolleni vaikkei hän edes nähnyt.
Samaan aikaan, kun siskon selkä kääntyi minä itkin.
En vain olisi tahtonut häntä päästä pois luotani.
Miksi kaikki ihmiset pysyvät niin pienen hetken vierelläni?
Aina minun on pysyttävä vahvana, vaikka olisin aina yksin.
En moneen tuntiin kyennyt tulemaan kotiin.
En tahtonut nähdä tyhjää asuntoa.
Kaikki nämä päivät, kun onnellisen siskoni heleä nauru, kaunis hymy ja todellisuus
oli täyttänyt näitä tyhjiä seiniä.
Nyt, kun hän on poissa olen paikalla vain minä.
Epätodellinen ja surkeamielinen tyttö.
Kumpa voisin päästä takaisin eiliseen.
Viikonlopun vietimme tuskafestivaalien ulkopuolella.
Sisko viihtyi minun ja ystävieni seurassa.
Siitä huolimatta, että nautimme alkoholia, sillä niin teki hänkin.
Oli luultavasti väärin antaan hänellekkin.
En silti kadu sitä sillä meillä oli hauskaa.
Olimme yhdessä ja yhdessä onnellisia.
Kirjoitan siitä viimeistään huomenna lisään, kun kohta kaverini tulee käymään.
p.s.Rakastan sinua mirakulta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti