Olin yö tupakalla ja tajusin jotain.
 Tajusin jotain pientä, mutta minulle suurta.
Koivu joka asuu vastapäätämme on ainutlaatuinen,
 Se on niin kaunis näin talvella, kovalla pakkasella. Se on täynä huurteisia oksia,
jotka roikkuvat pitkin puun muotoja. Puussa asuu pieni hevonen.
Hevonen on kaunis, aivan kuin se muistuttaisi minua elämästä jota minulla on jäljellä.
 Se puhutteli minua. Antoi voimia elämään, huomatessani sen.
Kaunista. Pieniä elämän iloja, niitähän onkin olemassa.
 Ja pian on joulukin<3

mmm...

Ja plaah, nakertaa.
 Sain yöllä nukutuksi ehkä juuri ja juuri tunnin.
Sitten aamulla, kun join kahvia ja katsoin telkkaria ennen, kuin piti lähteä minä nukahdin...
Nukuin tunnin taas ja heräsin panikoiden.. Sinne meni sekin koulu mahdollisuus.
 Miksi helvetissä aina käy näin? Miksen osaa nukkua?..
Juuri nyt vihaan itseäni, taas pilasin yhden mahdollisuuden elämässäni.

I have to be stronger so that I can be there,
There must be a better person to be true.

tiistai tiistai

Tänään sain laitettua joulutervehdyksiä postiin sukulaisille ja perheelleni.
 Ystäville pitää vielä antaa, mutta luultavasti kasvotusten.
Eilen vaihdoimme Jesperin kanssa järjestystä ja koti on jouluinen.
 Tahtoisin kyllä sen olevan vielä jouluisempi, olisipa jouluverhot!
Voisin harkita kangaskaupassa piipahdussa ja itse ommella.
Tiedän osaavani. Mummulta sain kunnon neuvot, saadessani häneltä ja vaarilta
ompelukoneen. Ompelu on mukavaa, mutta voin vain kuvitella kuinka Dina pyörii jaloissani ja
ihmettelee sen tasaista hurinaa.

Huomenna on Helsingin diakonia opistoon se haastattelu vihdoin, kun viimeksi olin kipeä.
 Hiukan jännittää, mutta enemmän kyllä se miten jaksan herätä ennen kuutta...
Kuolen.
 Huomenna ystäväni ystävä tekee minulle uuden lävistyksen ja pohdin, että
otanko silmien väliin vai uudestaan snaket?.. No sen näkee huomenna.
Ehkäpä laittelen kuvia jos keksin mistä kaivan samsungin kameralle johdon jota en omista-.-
Ajattelin ruveta lisäämään tänne ruokaohjeita ja kuvia aina välillä kokkauksistani, kun ruokaaiheinen blogini
on hieman lössähtänyt..
 Voisin jopa lisäillä kuvia askarteluista yms.
Juttelin tänään tätini kanssa ja se sai minut hyvälle tuulelle.
 Ympärilläni on monia ihmisiä jotka välittää, vaikka heidän kanssaan ei näkisi usein tai saati juttelisi.
Minun olisi vain muistettava useammin heidän olemassa olostaan.
 p.s. ulkona on aivan liian kylmä hrrr. mutta mukavan jouluista.

hope to maintain friendships

Ja niin se viikonloppu jälleen hujahti ohi todella  nopeasti.
 Perjantaina meillä piti olla pikkujoulujuhlat joihin tein joulutorttuja sekä
feta torttuja joissa oli täytteenä fetaa,aurinkokuivattuatomaattia sekä oliiveja.
 Vieraita tuli vain muutama, mutta hekin toivat osansa tarjottavista kuten sipsiä, suklaata
ja karkkia. Itse tarjosin myös popcornia ja suolatikkuja.
 Harmittaa, kun oikeastaan kukaan ei tullutkaan...
Perjantai oli kohtalaisen mukava vaikkakin pettymys odotuksiltani.
 Lauantai sitten meni pienoisessa väsymyksessä ja sunnuntai olikin kotipäivä seurana sinkkuelämää
tuotantokaudet sekä hyvä ruoka.

Olen pitänyt hieman yhteyttä menneisyyteeni, joka saa oloni paremmaksi.
 Hieman liian toiveikkaaksi.
Mieleeni kohoaa jatkuvasti muistoja hyvistä ajoista.
 Ilosta, hauskuudesta, uskosta, hulluttelusta sekä siitä, kuinka osasin nauttia elämästä miettimättä edes tyhmien
tekojeni seurauksia.
 Jossain sisimmässäni pelkään satuttavani jälleen itseäni, pelkään tulevani taas jätetyksi.
En vain tahdo sen haittaavan elämääni, en tahdo sen estää minua olemasta.
 tahdon vain nauttia näistä tunteista.
 En voi jatkuvasti pelätä, en voi jatkuvasti istua ja minimoida mahdollisuuksia.
Toivoisin saavani yhteyden jälleen ystävään joka oli joskus minun koko elämäni.
 Hän oli minun, en ollut mitään ilman häntä.
Se rakkaus oli todella suurta ja osasin nauttia siitä täysin.
Muistan jokaisen yhteisen hetkemme, muistan aivan kaiken.
 Hämyiset illat helsingin kaduilla, muistan jokaisen hetken jolloin olimme lähekkäin.
En ole tuntenut varmaan kenenkään kanssa niin paljoa, en ole kokenut niin monia tekoja en tunteita.
 Tuo tyttö oli minun kaikkeni, tuo tyttö oli toinen puoliskoni.
Ilman häntä olen ollut pelkkä puolikas.
 Nyt luotan siihen, että voisin saada edes palan hänestä takaisin itselleni.
Tällä kertaa olen vain hieman vahvempi, hieman viisaampi.
Kun näen hänet vihdoin lähiaikoina aijon kertoa hänelle tämän kaiken.
 Aijon kertoa, kuinka ilman häntä olen ollut yksin.
Tiedän, että minun on oltava tällä kertaa varovaisempi, olla luottamatta liikaa.

questioning myself

Clearly, clearly I remember
Days of useless crying
Almost feeling dead

Yö syvenee ylleni, kello se vain kulkee.
 Silmäni eivät sulkeudu, eivät kiinni painaidu.
On Turhauttavaa valvoa yöstä toiseen, kun muut nukkuvat.
 Kostautuu tämä unettomuus aina joka saatanan päivänä.
Päivinä jolloin minun olisi oltava vahvempi, oltava ihminen ja elää.
 Ennen kaikkea olla minä.

En ymmärrä mikä minuun on taas mennyt. Olen kadonnut, hajoamispisteessä.
 Viimepäivinä, viimeviikkoina, viimekuukausina...
Olen ollut uneton, ahdistunut, uupunut, sairas, surkea ja sulkeutunut.
Sulkeudun yksin tähän omaan surkeaan mailmaani.
 Suljen jokaisen ihmisen pois viereltäni, vaikka tahtoisin pyytää heitä jäämään.
Tahtoisin heidän pitävän minua kädestä ja olla päästämättä koskaan irti etten katoaisi lopulta kokonaan.
En vain pysty. Sanoja ei ole, minua ei ole.
 Ei ole riittävästi jaksamista olemiseen.
Sattuu ajatella. Miksi elän näin? Miksi tuhoan kaiken ajan? Nuoruuden? Ihmisen onnellisimman ajan?
 Minulla ei ole nuoruutta, ei onnellisuutta.
Tahtoisin niin kovasti pätevää apua ongelmiini... En loputtomia tietämättömiä ja ilkeitä psykiatri tätejä saati
muita lääkäreitä, ei osastoja!.
 Tarvitsen kunnon lääkityksen joka mieleeni tehoaa, lääkkeen joka auttaa minua nukahtamaan, auttaa pääsemään paniikki kohtauksen ja pelon yli. Tarvitsen terapia muodon joka jääräpäiseen pahaani tehoaa.
 Tahdon jaksaa tehdä työtä ja opiskella, jaksaa siivota ja jaksaa tavata ystäviä.
Tahtoisin jaksaa kaikkea mitä kuuluukin.

Ja toiseksi, toinen valituksen aihe tai huolen aihe.
 Joulu, perhe, Ouluun meno ja plaah.
Tahdon perheeni luo jouluksi, tahdon todella.
En vain jaksaisi sitä paskaa uudestaan ja uudestaan, että perheessä dokataan ja dokataan vitusti.
 Kaikki paska kaadetaan minun niskaani ja olen syyllinen kaikkeen. En vain jaksaisi.
 Olisipa tällä kertaa niin, että kaikki olisi hyvin.
Pelkään joulua jota niin joskus rakastin, ja rakastan edelleen sisimmässäni.

ja nyt tupakalle->

Olisipa elämälle kaavat, olisipa kaikki valmiiksi kirjoitettu mailmaan.
 Voisin seurata tarkkoja viivoja, kuinka toimia.
Päätöksiin en tarvitsisi itseäni, pelkkiä käsikirjoituksia.
 Voisin punnita muutamista vaihtoehdoista, ja tehdä helposti kaikki valinnat.
Kuinka nyt valita, kun en tiedä mitä valinnoista seuraa?
Tähän mennessä olen tehnyt vain vääriä valintoja.
Enhän minä muuten olisi tässä...
                       En olisi elänyt merkityksetöntä elämää.
 Pelottaa ettei minulla ole enään mitään eikä ketään.
 En halua olla yksin, mutta en osaa olla yhdessä.

Dirty little secret

Aika on kulunut ja kulunut kulumistaan.
 Nettiä ei pitkään aikaan ollut käytössä ja nytkin on vain hetkellisesti joten voin kai vain
nauttia siitä ja muistaa kirjoitella tänne.
 Elämässäni ei ole tapahtunut mitään muutoksia.
Edelleen olen kotona, enkä ole saavuttanut mitään hyödyllistä.
 Kohta onkin jo joulu ja menen taas ouluun.

Juon kahvia ja on minulle aamu.
Kello löi jo yli kahdentoista, mutta hereillä aikani olo on pieni.
En osaa vaihteeksi nukkua ollenkaan.
 Valvon sängyssä aamun pikkutunneille ja yritän nukahtaa.
Unettomuudessa vihaan sen mukana tuomaa ahdistusta, kun asiat alkavat pyöriä päässä
lakkaamatta. Milloin ahdistaa vain ja milloin stressaa.
 Murehdin tulevaa ja murehdin eilistä.
Miten ikinä pystyn pysymään koulu/työ elämässä, kun nukkuminen on olematonta?
 Päivisin olen liian väsynyt mihinkään ja öisin olen pirteämpi, kuin koskaan.
Se ei ole normaalia. Se on todella turhauttavaa.
Tarvitsen uuden psykiatrin joka määrää minulle nukahtamislääkkeitä, ahdistuslääkkeitä sekä
mielialalääkkeitä.
 Enhän minä voi elää ilman niitä, kun monta vuotta olen pumpannut kaikkea tuota paskaa sisääni päivästä
toiseen. En suinkaan ole riippuvainen, mutten osaa olla ilmankaan.

Viimeisen kuukauden aikana olen ollut henkilökohtaisesti erittäin huolissani itsestäni.
 Tunnistan nämä tunteet sellaisiksi joita olen kokenut muutamat vuodet sitten.
Tämä tunne oli ennen ensimmäistä osastojaksoani.
 Vedän huomaamattani itseäni yhä vain syvemmälle pimeään.
En saa putoamista loppumaan.
 En osaa vastata lähes koskaan puhelimeen, en jaksa olla sosiaalinen enkä muista olla itseni.
Hiljalleen eristäydyn jälleen koko mailmasta.
Miten tällä kertaa pääsisin tästä ylös, kun äiti ei ole pelastamassa minua?
 Aamuisin tahdon jäädä vain sänkyyn makaamaan, keksin syitä miksei tarvitse tehdä mitään.
Päivisin tahdon tavata ystäviäni ja olla pirteä, mutta en vain pysty.
Se on liian raskasta.
 Illat sitten itken surkeaa elämääni, itken itseäni ja loputonta kipua jokaisessa solussani.

 Tervetuloa helvettiin.

Tahtoisin sanoin kuvailla elämääni, mutta se on vaikeaa.
Kirjoittaminen on monimutkaista ja puhuminen mykkää.
 Olen tavallaan eksynyt suureen metsään, jossa jokainen tumma puu nauraa minulle.
Kierrän mustaa kehää, pääsemättä kehästä ulos.
Kahleet pitävät minua sen keskellä. Palaan aina saman suuren ja ilkeän puun luokse vaikka pääsisin edes hiukan eteen päin.
 Minulla on avain kahleisiini, mutta en uskalla käyttää sitä.
tahdon ulos tästä kahleet mukanani, sillä niistä luopuminen olisi liian suuri muutos.
Pelkään ettei niiden jälkeen minulla olisi jäljellä muuta, kuin tyhjä kuori, tyhjä sydän.
 Vihaan noita pieniä piruja jotka kiroavat minua mielessäni, ne huutavat korvia raastavalla äänellä olemaan
täydellisempi, ne rankaisevat minua virheistäni.
 Vievät raimmat ihmiset piiloon minulta.
Lupaavat heidän tulevan takaisin kunhan olisin arvokas ihmisenä, täydellinen höyhenenä.
 Alkoholi ja sekavuus saattaa hetkeksi vaimentaa nuo äänet jotka ovat liimautuneet jokaiseen soluuni.
Elämäni on pelkkä pieni likainen salaisuus.