Perjantaina meillä piti olla pikkujoulujuhlat joihin tein joulutorttuja sekä
feta torttuja joissa oli täytteenä fetaa,aurinkokuivattuatomaattia sekä oliiveja.
Vieraita tuli vain muutama, mutta hekin toivat osansa tarjottavista kuten sipsiä, suklaata
ja karkkia. Itse tarjosin myös popcornia ja suolatikkuja.
Harmittaa, kun oikeastaan kukaan ei tullutkaan...
Perjantai oli kohtalaisen mukava vaikkakin pettymys odotuksiltani.
Lauantai sitten meni pienoisessa väsymyksessä ja sunnuntai olikin kotipäivä seurana sinkkuelämää
tuotantokaudet sekä hyvä ruoka.
Olen pitänyt hieman yhteyttä menneisyyteeni, joka saa oloni paremmaksi.
Hieman liian toiveikkaaksi.
Mieleeni kohoaa jatkuvasti muistoja hyvistä ajoista.
Ilosta, hauskuudesta, uskosta, hulluttelusta sekä siitä, kuinka osasin nauttia elämästä miettimättä edes tyhmien
tekojeni seurauksia.
Jossain sisimmässäni pelkään satuttavani jälleen itseäni, pelkään tulevani taas jätetyksi.
En vain tahdo sen haittaavan elämääni, en tahdo sen estää minua olemasta.
tahdon vain nauttia näistä tunteista.
En voi jatkuvasti pelätä, en voi jatkuvasti istua ja minimoida mahdollisuuksia.
Toivoisin saavani yhteyden jälleen ystävään joka oli joskus minun koko elämäni.
Hän oli minun, en ollut mitään ilman häntä.
Se rakkaus oli todella suurta ja osasin nauttia siitä täysin.
Muistan jokaisen yhteisen hetkemme, muistan aivan kaiken.
Hämyiset illat helsingin kaduilla, muistan jokaisen hetken jolloin olimme lähekkäin.
En ole tuntenut varmaan kenenkään kanssa niin paljoa, en ole kokenut niin monia tekoja en tunteita.
Tuo tyttö oli minun kaikkeni, tuo tyttö oli toinen puoliskoni.
Ilman häntä olen ollut pelkkä puolikas.
Nyt luotan siihen, että voisin saada edes palan hänestä takaisin itselleni.
Tällä kertaa olen vain hieman vahvempi, hieman viisaampi.
Kun näen hänet vihdoin lähiaikoina aijon kertoa hänelle tämän kaiken.
Aijon kertoa, kuinka ilman häntä olen ollut yksin.
Tiedän, että minun on oltava tällä kertaa varovaisempi, olla luottamatta liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti