Ja tuntuu omituiselta...
Ajatukset harhailevat menneessä sekä tulevassa, miksi?.
Harhailevat nykyisyydessä ikävällä tavalla.
Pelkään ettei minulla ole voimia yrittää tarpeeksi. Mihin tämä kaikki johtaa
jos en koskaan pysty parempaan? Elämään oikealla tavalla ja olemaan normaali nuori
nainen...
Olen vain voimaton, elämän kadottanut siipirikko perhonen.
Pahinta tässä on se, että tiedän tuhoavani jatkuvasti enemmän ja enemmän itseäni, elämääni,
parisuhdettani, läheisiäni.
Mitä minulla edes on enään jäljellä? Ehkä yksi, kaksi tai kolme ystävää.
Ystävää joilla on omat kuvionsa, omat kivemmat ystävänsä, uusi elämä ja onnellisuus.
Itse olen vain Suvi. Suvi joka ei osaa elää.
On vain liian vaikeaa. Vaikeaa jaksaa olla, elää.
Päivittäin mietin sitä miten paljon helpompaa olisi vain lähteä pois. Ja mietin miksi en pysty edes siihen vaikuttamaan. Pelkään kai liikaa.
Lopettamalla tämän loputtoman kivun voisin sanoa hyvästi pelolle ja pahalle ololle.
En tuntisi enään mitään, näkisin vain hyvää unta.
Uinuisin maan alla onnellisesti ja kivuttomasti.
Tuntuu siltä ettei ole syytä elää, ei olla. Ei syytä yrittää.
Elämä on liian monimutkaista minulle. Itse sen olen aiheuttanut, itse olen tähän kaikkeen surkeuteen syyllinen
ja vastuussa kantamaan sen loppumaan.
Pelottaa, pelottaa.
The rain falls on your days
giving you a reason for mysterious ways
behind doors the darkness falls
you pour a cup of cofee, and get talking walls
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti