Tänään on keskiviikko jolloin minusta tuntuu, että olen saanut jopa jotain aikaiseksi.
Vapun jälkeen lisään kuvia itsestäni asussa, ja siis pukeudunmieheksi. Tahdon olla yhtä komea, kuin Jack Sparrow.
Illan sitten olin kotona, yllätys koneella ja katsoin telkkaria.
Liviltä tuli hyvä elokuva.
Tänään heräsin aikaisin aamulla (klo. 8.00) Olen itsestäni ylpeä, kun jaksoin nousta niin aikaisin kerrankin.
Olen juuri nyt hyvällä tuulella ja pirteä.
Aamulla siivoilin ja tiskailin, en tosin kaikkia tiskejä. Nyt koti näyttää jotenkin siedettävän siistiltä.
Vielä voisi siivota, mutta en ehdi ennen kun lähden vuosaareen mummua ja vaaria katsomaan.
Jään ehkä yöksikin. Siellä olisi ainakin seuraa ja mikä parasta ruokaa!
Kun oma kaappi on tyhjä ja kukkarossa Matti.
Tänään kävin ensimmäistä kertaa salilla jumpassa. (Bodypump).
En muistanut, kuinka hyvältä tuntuu liikuntasuorituksen jälkeen.
Lihakset ovat väsyneet, mutta on voittaja olo.
Rakastan tätä tunnetta.
Rakastan aurinkoa ja tuota lämpöisyyttä.
26.4.10
Eikä taas ole otsikkoa
Mitähän elämässäni on ehtinyt tapahtua näiden päivien kuluessa, kun en ole kirjoittanut.
Ainakin olen viettänyt useamman osan ajasta täällä kotona, omassa kodissa.
Jesper oli viikonlopun kotona ja oli niin ihana herätä sunnuntai aamuna hänen kainalostaan.
Erityisesti se aamu jäi mieleeni, kun heräsin ennen häntä ja aika kului minun katsellessani häntä.
Tunsin suuren onnellisuuden aallon sisälläni.
Mistä minä olen hänet elämääni löytänyt?
Ilman häntä ei olisi Elämässäni sisältöä.
Ei olisi rakkautta, hän on se joka kertoo joka ikinen päivä minulle kuinka
rakastaa ikuisesti.
Olemme seurustelleet 1,5 vuotta ja 13 päivää.
Vaikeuksia on ollut, mutta niistä olemme yhdessä selvinneet.
Tänään on 73 yötä siihen, kun hän on suorittanut armeijansa.
Voi kuinka odotankaan sitä päivää jolloin hän saapuu kotiin eikä enään lähde.
Perjantaina ystävieni piti tulla viettämään meille aikaa, mutta kuinka kävikään eivät tulleet.
Joimme Jesperin kanssa muutamia lonkeroita ja kohtasimme illemmalla Eliakselle Malmille.
Tutustuin muutamiin uusiin ihmisiin ja puhuin paljon vanhan ystäväni kanssa siitä mitä meille
kävi, kun tiemme erosivat.
Kaikki johtui vain siitä, kun välillemme tuli enemmän kuin ystävyyttä.
Ehkä vain pelkäsimme satuttavamme toisiamme.
Kaipaan Miikka, Kaipaan sitä kuinka me istuimme kesä yönä vierekkäin ja keskustelimme kuunnellen
mm. James Bluntia.
Se oli ikimuistoinen kesä joka jatkui pitkälle syksyyn, kunnes oma elämäni romahti...
Lauantaina kävin Ninan ja kirsikan kanssa kaapelitehtaalla kierrätys tapahtumassa.
Löysin sieltä vaikka mitä kivaa ja päivän päätteeksi menimme cafe picnikiin patongille. Nam,
Tänään nukuin pommiin enkä ehtinyt bodypumppiin, mutta huomenna on kiva pyöräily tunti.
Kävin kävelyllä ja huomasin, kuinka onkaan ilmat lämmenneet.
Mieleeni tuli jälleen mukavia muistoja keväästä ja kesästä.
En pidä siitä, että ajattelen ja muistelen liikaa.
Inhoan sitä, että olen niin tunteellinen että pienikin muisto saattaa saada kyyneleet kohoamaan silmiini.
Vain siksi, etten pääse takaisin siihen aikaan jolloin muistoni tapahtui.
Koska ikävöin liikaa.
Olisi ihana osata elää tässä hetkessä enemmän.
Tahdon vain lakata murehtimasta.
Ainakin olen viettänyt useamman osan ajasta täällä kotona, omassa kodissa.
Jesper oli viikonlopun kotona ja oli niin ihana herätä sunnuntai aamuna hänen kainalostaan.
Erityisesti se aamu jäi mieleeni, kun heräsin ennen häntä ja aika kului minun katsellessani häntä.
Tunsin suuren onnellisuuden aallon sisälläni.
Mistä minä olen hänet elämääni löytänyt?
Ilman häntä ei olisi Elämässäni sisältöä.
Ei olisi rakkautta, hän on se joka kertoo joka ikinen päivä minulle kuinka
rakastaa ikuisesti.
Olemme seurustelleet 1,5 vuotta ja 13 päivää.
Vaikeuksia on ollut, mutta niistä olemme yhdessä selvinneet.
Tänään on 73 yötä siihen, kun hän on suorittanut armeijansa.
Voi kuinka odotankaan sitä päivää jolloin hän saapuu kotiin eikä enään lähde.
Perjantaina ystävieni piti tulla viettämään meille aikaa, mutta kuinka kävikään eivät tulleet.
Joimme Jesperin kanssa muutamia lonkeroita ja kohtasimme illemmalla Eliakselle Malmille.
Tutustuin muutamiin uusiin ihmisiin ja puhuin paljon vanhan ystäväni kanssa siitä mitä meille
kävi, kun tiemme erosivat.
Kaikki johtui vain siitä, kun välillemme tuli enemmän kuin ystävyyttä.
Ehkä vain pelkäsimme satuttavamme toisiamme.
Kaipaan Miikka, Kaipaan sitä kuinka me istuimme kesä yönä vierekkäin ja keskustelimme kuunnellen
mm. James Bluntia.
Se oli ikimuistoinen kesä joka jatkui pitkälle syksyyn, kunnes oma elämäni romahti...
Lauantaina kävin Ninan ja kirsikan kanssa kaapelitehtaalla kierrätys tapahtumassa.
Löysin sieltä vaikka mitä kivaa ja päivän päätteeksi menimme cafe picnikiin patongille. Nam,
Tänään nukuin pommiin enkä ehtinyt bodypumppiin, mutta huomenna on kiva pyöräily tunti.
Kävin kävelyllä ja huomasin, kuinka onkaan ilmat lämmenneet.
Mieleeni tuli jälleen mukavia muistoja keväästä ja kesästä.
En pidä siitä, että ajattelen ja muistelen liikaa.
Inhoan sitä, että olen niin tunteellinen että pienikin muisto saattaa saada kyyneleet kohoamaan silmiini.
Vain siksi, etten pääse takaisin siihen aikaan jolloin muistoni tapahtui.
Koska ikävöin liikaa.
Olisi ihana osata elää tässä hetkessä enemmän.
Tahdon vain lakata murehtimasta.
19.4.10
mm..
Mä menin värjäämään aamupäivällä tukan punaseks
ja nyt mua inhottaa se.
Mä pilasin tän tukan.
Aiemmin oli blondit jotka blondattu kauhealla vaivalla
ja otsiksissa ja alla oli pinkkiä, ja mä vielä tykkäsin siitä väristä.
Kai mä kaipasin vaihtelua ja iskin kauan kaapissa olleen värin päähän.
Nyt kaduttaa, kun tää väri ei ees tarttunu kunnolla.
Kaiken lisäks yks äkkiä tuli kauheen heikko olo.
Tänään oli tarkotus mennä pankkiin, mutta siirrän sen huomiseksi.
Vaan koska nytten ei huvita ja huomenna on psykiatrikin siinä vieressä.
Mitähän siitä käynnistäkin tulee.
Luultavasti loputonta valitusta siitä, etten ole käynyt ajoilla.
Se nainen ei vaan voi ymmärtää, että olen väsynyt.
Siellä tulee aina entistä kurjempi olo.
Alkaa aina itkettämään ja alan pohtimaan mun elämää suuremmassa kaavassa.
Siinä muodossa mitä se voisi olla jos en olisi itse pilannut itseäni.
Pitäisi kävellä tonne ala kertaan katsomaan onko pyykkivuoroja kohta vapaana.
Mutta sekään ei huvita.
Olen yli kaksi viikkoa ohittanut pyykinpesun, myös tiskaamista ja siivoamista
yli päätänsä olen vältellyt, kun se on niin tyhmää.
Ehkä kyllä järkevämpää, kun koneella istuminen tuntikausia siihen pisteeseen asti,
että ahdistus kasvaa.
18.4.10
Jos joskus jaksaisi olla ehjä
Olin eilen hyvin pettynyt ystävääni joka niin lupasi tulla yökylään luokseni, jotten olisi yksin.
Hän vain laitto viestin illalla, että anteeksi en pääsekään.
Mutta onneksi Päiväni pelastui sillä, että iltapäivällä Nina kutsui minut heille kylään.
Minä menin odottaen soittoa jotai koskaan tullutkaan.
Ehkä oli hyvä olla Ninalla sillä minulla oli todella kivaa.
Suunnittelimme kovasti vappubileitä joihin pukeudumme hassuihin asuihin.
katsoimme elokuvan joka oli ihana ja joimme siidereitä.
Päädyimme lopuksi kuuntelemaan mm. backstreet boysia ja katy perryä (jos kirjoitinkaan oikein).
Sitten matkasimme koivuklubiin muutamille.
Mitä nyt joimme siiderit,drinkit ja oluet.
Oli hyvin hauskaa ja olimme hiemankin humalassa.
On niin luotevaa olla Ninan kanssa, kun uskallan hänelle vihdoin puhua asioista jotka ovat minulle hankalia.
Aamulla heräsin jälleen yksin sängystäni ja paistoi aurinko.
Tämän päivän olen viettänyt yöpuvussa peiton alla tyhmiä tv ohjelmia katsellen.
Tähänkin päivään mahtui paniikki kohtaus jossa purskahdin välittömästi itkuun.
Olo tila tuli jälleen huomaamatta nurkan takaa ja rauhoitin itseni ottamalla opamoxin.
Se helpotti ja sai minut entistä uneliaisemmaksi.
Odotan kovasti vappua, odotan pääsykokeita vaikka pelottaa että pilaan mahdollisuuteni.
Odotan sitä, että ensikuussa lähden jokin päivä kotiin ouluun.
Ja pian Onkin kesä ja heinäkuu jolloin on lämmin ja jesu tulee kotiin.
Olen päättänyt nyt yrittää enemmän.
Yritän sulkea mielestäni päivät särkyneet, ajat muuttuneet.
tahdon nousta jälleen jaloilleni ja antaa hyvästit tälle loputtomalle surkeudelle.
Tiedän ettei se tule koskaan olemaan helppoa vaikka kuinka tahtoisin.
Hän vain laitto viestin illalla, että anteeksi en pääsekään.
Mutta onneksi Päiväni pelastui sillä, että iltapäivällä Nina kutsui minut heille kylään.
Minä menin odottaen soittoa jotai koskaan tullutkaan.
Ehkä oli hyvä olla Ninalla sillä minulla oli todella kivaa.
Suunnittelimme kovasti vappubileitä joihin pukeudumme hassuihin asuihin.
katsoimme elokuvan joka oli ihana ja joimme siidereitä.
Päädyimme lopuksi kuuntelemaan mm. backstreet boysia ja katy perryä (jos kirjoitinkaan oikein).
Sitten matkasimme koivuklubiin muutamille.
Mitä nyt joimme siiderit,drinkit ja oluet.
Oli hyvin hauskaa ja olimme hiemankin humalassa.
On niin luotevaa olla Ninan kanssa, kun uskallan hänelle vihdoin puhua asioista jotka ovat minulle hankalia.
Aamulla heräsin jälleen yksin sängystäni ja paistoi aurinko.
Tämän päivän olen viettänyt yöpuvussa peiton alla tyhmiä tv ohjelmia katsellen.
Tähänkin päivään mahtui paniikki kohtaus jossa purskahdin välittömästi itkuun.
Olo tila tuli jälleen huomaamatta nurkan takaa ja rauhoitin itseni ottamalla opamoxin.
Se helpotti ja sai minut entistä uneliaisemmaksi.
Odotan kovasti vappua, odotan pääsykokeita vaikka pelottaa että pilaan mahdollisuuteni.
Odotan sitä, että ensikuussa lähden jokin päivä kotiin ouluun.
Ja pian Onkin kesä ja heinäkuu jolloin on lämmin ja jesu tulee kotiin.
Olen päättänyt nyt yrittää enemmän.
Yritän sulkea mielestäni päivät särkyneet, ajat muuttuneet.
tahdon nousta jälleen jaloilleni ja antaa hyvästit tälle loputtomalle surkeudelle.
Tiedän ettei se tule koskaan olemaan helppoa vaikka kuinka tahtoisin.
16.4.10
Jotain kivaakin joskus
Eilen mulle tuli postissa variasta kampaaja-linjan pääsykoe kutsu.
En edes muista millon viimeksi olisin ollut niin iloinen, musta tuntu siltä
että ehkä on sittenki vähäsen jotain toivoa.
Toivoa, että mun elämä ei ehkä ookkaan aina näin ankee.
Sitten juttelin äidin kanssa pitkään puhelimessa ja sitten vielä tajusin ettei se olekaan
mua hylänny.
Se on mun äiti ja rakastaa mua aina sellasena, kun olen.
On ihan hirveä ikävä äitiä ja siskoja.
Miks niiden pitää asua Oulussa? Miks en voi asua niiden kanssa?
Luulin tänään, että mun perjantai on ihan kamala.
Ajattelin joutuvani olemaan yksin koko päivän.
Ei siinä muuten olisi ongelmaa, mutta kun olen jokainen päivä yksin viikolla (ylensä).
Lukuun ottamatta viikonloppuja jolloin jesu tulee lomille, mutta ei tänä viikonloppuna.
Ikävä on ihan tyhmä asia.
Toisaalta on hyvä nyt olla näin, kun heinäkuun jälkeen ollaan joka päivä yhdessä kotona.
Meidän kotona.
Mä vähän mietin että vois alottaa toisenki blogin. Sellasen vähän ilosemman.
Ko tuntuu niin tyhmälle aina vaan itkee tänne miten perseestä kaikki on.
Ja se hävettää mua, että musta tuli tällänen anksti.
Mut kumminki tänään sitte mun vanha kaveri tuli meille.
Pelattii PL1 crashii jossa ajetaan niillä autoilla kilpaa.
Oli kivaa ja me kiljuttiin, katottiin salkkarit ja juotiin sidukat.
Eikä oltu humalassa. Tuntu hyvältä vaan se seura.
Voi miten ikävä onkaan ollut kristaa.
Ennen me oltiin niin erottomattomia.
Ja p.s. mua pelottaa ihan kauheesti ne pääsykokeet.
14.4.10
samaa vanhaa
On keskiviikko aamu ja heräsin kohtalaisen pirteästi.
Tupakkalakko ei edisty ja laihdutus tökkii, olen surkea kaikessa mitä yritän.
Tahtoisin niin nostaa itsenä tästä mudasta, mutta voimani mahtavat olla liian vähissä.
Toivon vain, että kesä ja valo toisivat jälleen minulle voimia elämään.
Niin ainakin jaksaisin edes hetken pidempään hengittää tässä mailmassa.
Kuvitelmani kertovat vain minulle, kuinka olen menettänyt täysin itsekontrollin, olen kadottanut
kaiken itsestäni eikä kukaan tahdo pysyä vierelläni.
pelkäänkin sitä, milloin rakas kertoo hyvästit ja suutelee viimeisen kerran.
Uskon sen olevan viimeistäänkin elämäni viimeinen päivä.
Hän ansaitsee parempaa, kuin minut heikon ihmisen.
Vain puolikkaan jonka vuoksi läheiset kärsivät.
Tiedän, että voisin vaikuttaa omaan tulevaisuuteeni, mutta kun en osaa enään
sanoa mitä tahdon vuosien päästä.
En näe itseäni työelämässä, en opiskelemassa saati perheen äitinä.
Voi kumpa voisin päivän viettää elämääni niin etten olisi ikinä sairastunut.
Olisinko pian valmistautumassa ammattikoulusta?
Asuisinko kotona vai yksin, olisinko onnellinen?
Tupakkalakko ei edisty ja laihdutus tökkii, olen surkea kaikessa mitä yritän.
Tahtoisin niin nostaa itsenä tästä mudasta, mutta voimani mahtavat olla liian vähissä.
Toivon vain, että kesä ja valo toisivat jälleen minulle voimia elämään.
Niin ainakin jaksaisin edes hetken pidempään hengittää tässä mailmassa.
Kuvitelmani kertovat vain minulle, kuinka olen menettänyt täysin itsekontrollin, olen kadottanut
kaiken itsestäni eikä kukaan tahdo pysyä vierelläni.
pelkäänkin sitä, milloin rakas kertoo hyvästit ja suutelee viimeisen kerran.
Uskon sen olevan viimeistäänkin elämäni viimeinen päivä.
Hän ansaitsee parempaa, kuin minut heikon ihmisen.
Vain puolikkaan jonka vuoksi läheiset kärsivät.
Tiedän, että voisin vaikuttaa omaan tulevaisuuteeni, mutta kun en osaa enään
sanoa mitä tahdon vuosien päästä.
En näe itseäni työelämässä, en opiskelemassa saati perheen äitinä.
Voi kumpa voisin päivän viettää elämääni niin etten olisi ikinä sairastunut.
Olisinko pian valmistautumassa ammattikoulusta?
Asuisinko kotona vai yksin, olisinko onnellinen?
13.4.10
sanattomuus
Ajattelin kirjoittaa jollain tapaa perinpohjin siitä miltä minusta tuntuu, siitä miten minä
olen tähän syvyyteen vajonnut ja niin itseni eksyttänyt pimeään.
Mutta nyt, kun edessäni seisoo tämä valkoinen ruutu, mustinen kirjaimin ei mieleeni
tulekkaan yhtäkään asiaa josta kertoa.
Olen sanaton ja itkuinen.
Pääpainuksissa, henkeä ahdistaa.
Kukaan ei tunnu ottavan minua vakavasti, ei kukaan ymmärrä ennen kuin nukun pois.
Ehkä vika on minussa ja välinpitämättömyydessäni.
On liian helppoa eristäytyä yksin kotiin, jättää vastaamatta puheluihin.
Niin viimeksikin kävi, kun minä menetin kaikki läheiseni.
Lopulta yksikään ei enään jaksanut yrittää puolestani.
Äiti on minut heittänyt romukoppaan, vienyt unholaan.
En asu hänen kanssaan, joten hän sulkee minut mielestään tunteakseen oman olonsa
paremmaksi.
Ei enään pitkiä puheluita, ei hyvän yön viestejä eikä huomenia.
Ei vastauksia puheluihin saati viesteihin.
Turhaan minä yritän, en minä voi ihmisiä pakottaa minusta välittämään.
Olen vain jollain tapaa itse liian kiinni äidissä, olen niin pieni ja heikko vielä.
En ole valmis aikuisten julmaan mailmaan kun tämäkin hetki tuntuu jo liian pahalta ollakseen totta.
olen tähän syvyyteen vajonnut ja niin itseni eksyttänyt pimeään.
Mutta nyt, kun edessäni seisoo tämä valkoinen ruutu, mustinen kirjaimin ei mieleeni
tulekkaan yhtäkään asiaa josta kertoa.
Olen sanaton ja itkuinen.
Pääpainuksissa, henkeä ahdistaa.
Kukaan ei tunnu ottavan minua vakavasti, ei kukaan ymmärrä ennen kuin nukun pois.
Ehkä vika on minussa ja välinpitämättömyydessäni.
On liian helppoa eristäytyä yksin kotiin, jättää vastaamatta puheluihin.
Niin viimeksikin kävi, kun minä menetin kaikki läheiseni.
Lopulta yksikään ei enään jaksanut yrittää puolestani.
Äiti on minut heittänyt romukoppaan, vienyt unholaan.
En asu hänen kanssaan, joten hän sulkee minut mielestään tunteakseen oman olonsa
paremmaksi.
Ei enään pitkiä puheluita, ei hyvän yön viestejä eikä huomenia.
Ei vastauksia puheluihin saati viesteihin.
Turhaan minä yritän, en minä voi ihmisiä pakottaa minusta välittämään.
Olen vain jollain tapaa itse liian kiinni äidissä, olen niin pieni ja heikko vielä.
En ole valmis aikuisten julmaan mailmaan kun tämäkin hetki tuntuu jo liian pahalta ollakseen totta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)