Mulla ei ole enään rahaa, mä menen keskiviikkona ahvenanmaalle kullan ja sen
äidin kanssa.
Matkasta ei tarvitse maksaa, mutta en saakkaan ostettua laivalta mitään.
Se on sääli.
Ostin tänään jumbosta kaksi elokuvaa.
-Amerikan beauty
-rakastaa, ei rakasta...
Ostin lauantaina helsingistä
-kullalle silkkiset bokserit jossa paavo pesusieni
-topin itselleni
-rintsikat itselleni
Ja ostin perjantaina myyrmannista:
-mustan ja punaisen hiusvärin
-askartelu valosarjan.
Viikon päästä tähän aikaan minä murehdin tuhottomasti,
murehdin kun kulta on armeijassa.
Pelkään jääväni liian yksin.
Pelkään kutistuvan mailmasta vain enemmän ja enemmän.
Se olisi liian väärin.
En osaa päästää irti omasta mailmastani, en mielikuvista
siitä miltä kuuluu näyttää, kuinka toimia tai ajatella.
Tahtoisin kyllä.
Ilman parasta ystävää on mahdotonta selvitä.
Yksi lanka mailmastani joka piti minua pinnalla on katkennut.
Roikun yhden hopeisen nauhan varassa ja pelkään liikaa senkin katkeavan.
Pelkään koska tiedän ettei mikään ole ikuista.
Joka hetki sanon itselleni onnistuvani, mietin mielessäni.
Mietin kuinka minusta tulee todella täydellinen,
tulee sellainen jota jokainen kykenisi rakastamaan.
Olen niin ristiriitainen itseni kanssa etten tiedä enää kuka olen.
Lenin kirje sai minut ajattelemaan, että nyt minä paranen ja päästä menneestä irti.
Paranen ja tulen paremmaksi jotta saan sen rakkaan tytön takaisin.
Silti ajattelin samalla, että se on turhaa kun hän luovutti jo.
Hän ei minua rakasta tai ole koskaan rakastanutkaan.
Luin vanhoja viestejäni, vielä muutama kuukausi sitten saapuneissa oli Leniltä
"rakastan sua" .
Ei muuta, vain se lause jota kaipasin, lause joka teki minut onnelliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti