Mulla on helvetin tyhjä olo.
Tuntuu vaan niin turhalta kaikki.
Kukaan ei soita, kukaan ei puhu.
Kukaan ei halaa, kukaan ei lohduta,
kukaan ei ymmärrä, kukaan ei ole olemassa,
minä en ole olemassa tai kyllä muut ovat.
Tuntuu hyvin hyvin yksinäiseltä juuri nyt.
Vanhemmat ovat humalassa, ja minä joudun lohduttamaan
pieniä.
Minä huolehdin. Niin äiti ajattelee.
Tiedän illan tullen taas tulevan riitaa ja riitaa.
Äiti huutaa ja syyllistää, huutaa ja haukkuu.
Pudottaa minut maan alle sanoillaan.
Ilman vaikka en mitään tekisikään.
Silloin minä itken yksin, itken ja tahdon kadota kokonaan.
Milloin tämä ahdistuneisuus ja kipu loppuu kokonaan?
Mielentilani on siinä, että peilikin nauraa.
Nauraa ja kertoo kuinka olen lihonut vaikka tiedän etten ole kuin vähän.
Sen ei kuuluisi olla mailman loppu.
Silti tämäkin loputon syömisongelma, ahmiminen ja oksentaminen ja nälkä
kaivaa mieltäni.
Enkä osaa edes irroittaa siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti