Rakastan musiikkia, rakastan korviin sulavia sointuja.
Riippuen mielentilasta minkälaista musiikkia tahdon kuulla.
Voisin vain istua hiljaa ja kuulla.
Voisin itkeä ja vajota tyynyjen lämpöön nukkumatta.
Se on monimutkattomuutta ja kaunista.
Musiikki on jokapäiväistä nautintoa.
Elämäni raiteet ovat ruostuneet ja kuluneet.
En ole varma minne ne johtavat.
Jonnekkin pimeään?
Unelmiini on pitkä matka.
Silti tiedän, että ne ovat jossain määrin saavutettavissa.
Jonain päivänä minä pakkaan jokaisen muiston ja tavaran.
Silloin matkaan kohti minun omaa kotiani.
Matkaan minun ja Jesperin yhteiseen kotiin.
Ehkä vielä jonain päivänä vasentakättäni kehystää sormus.
Olen jo pitkään toivonut kihloja.
En tiedä miksi.
Minulle se vain merkitsee hyvinkin paljon.
En toki naimisiin kiirehtisi ikinä, mutta kihlat ovat
pieni lupaus siitä etten jää yksin.
Siitä, että Jesper rakastaa minua ikuisesti.
Olen liian onnellinen rakkaudesta.
Mutta liian surullinen menettämisen pelosta,
epätoivoinen muista mielenhäiriöistä.
Jonain päivänä minä vielä lopetan pelkäämisen,
lopetan syömishäiriön.
Sitten, kun olen siihen valmis.
En minä ole luovuttaja.
Aivan niin, kuin mummuni sanoi " minä selviän, todellinen minä en ole luovuttaja"
If you`re not arounde me, i`m gonna fall.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti