Jälleen yksi uneton yö takana päin.
Juon kahvia suuresta kissa mukista ja toivon sen piristävän minua uuteen päivään.
Vaikkei edellinenkään ole vielä päättynyt.
En kuitenkaan aio mennä tänään nukkumaan ennen iltaa, muuten en saa nukutuksi yöllä.
-
Tiedättekö tunteen, kun voisi vain huutaa niin lujaa,
että omiin korviinkin sattuu?
Mutta mietitte kuitenkin, että mitä väliä on fyysisellä kivulla.
Kun sisälle sattuu tuhannesti enemmän... Tuntuu siltä, että kuolisi.
Tunteen, että auringon valo sokisee sinut. Sen valo polttaa ihoasi.
Tunnetko kuinka sade sulattaa sinut?
olet sokeria ja pelkäät valuvasi veden mukana viemäriin.
Tuntuu siltä, että tuuli puhaltaa lävitsesi.
Olet pelkkää ilmaa.
Kukaan ei katso sinuun, eikä kukaan ei kuule sinua.
Kaikelta on pysyttävä piilossa.
Kotona...
Pimeässä helvetissä.
Omassa painajaisessa jonka olet itse luonut, muttet pysty heräämään siitä.
Et osaa särkeä sitä.. Vaan se ehtii tuhota vain sinut.
Et tahdo olla hereillä, etkä nukkua, et kuolla etkä elää.
Koskaan ei ole hyvä, mikään ei saa sinua heräämään.
Katsotko usein kateellisena, kuinka lähes kaikki ihmiset ympärilläsi
elävät? Hei eivät ole, kuin eläviä kuolleita.
He eivät ole raunioita.
Tahtoisit, että sinulla olisi yhtä helppoa olla.
Tahtoisit niin kovasti jonkun toisen elämän.
Ja vain siksi, että tuntisit itsesi todelliseksi.
Voisit olla ylpeä itsestäsi ja kaikista saavutuksistasi.
Ja ennen kaikkea olisit onnellinen.
Itse tunnen tuon kaiken, ja äärettömästi enemmän.
Kirjoittaisin luultavasti vielä vanhainkodissa tätä tekstiä jos kaiken tahtoisin sanoa.
Jos osaisin kertoa kaiken.
Suuri helpotus ja pakotie on turruttaa tunteet.
Hukuttaa hetkellisesti kaiken pulloon,
vain pienen hetken hymyn vuoksi. Sen takia, että tahtoo edes hetkeksi unohtaa kaikki pelot
ja tunteet. Jättäen jälkeensä sekavan ihmisen joka iloitsee.
Väärin keinoin kylläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti