you stubid girl

Eilen me Teemun kanssa vietettiin vähän niin, kun kuukaus päivää.
 Alku päivän mä siivosin, kun se nukku enkä raaskinut herättää toista.
Oma on vikani etten osaa nukkua.
 Me mentiin stokkaalle tuhlaamaan mun 29 e lahjakorttia herkkuun.
Sillä saatiin kaljaa ja tupakkaa.
 Istuttiin ruttopuistoon ja siellä pörräs ötököitä.
Kaveri soitti ja me eksyttiin sitten pakilaan.
 Junassa leikin leikkejä ja mulla oli hassua.
Uskalsin vaikka muru aiemmin sanoi etten tekisi niin...

 Siellä pakilassa oli ihan kivaa,
 Juotiin ihmisten kanssa kaljaa ja juttelin tytön kanssa.
Mellä yllättäen oli aika paljon yhteistä, samoja ruhjeita elämästä.
 En olekaan ainoa, joka popsii pillereitä pysyäkseen hengissä.
Ainoa joka ravaa lääkäristä lääkäriin saamatta apua joka parantaa.

Lähettiin sieltä yöllä ja liftaamalla päästiin leppävaaraan, tultiin tänne Teemun luo yöks.
Ja mulle tuli tunne et haluaisin liftata jonnekki kauas.
Pakoon tätä kaikkea jossa mä täällä olen, ulos tästä sympioosista.
 Tuntuu, että mun koko mailma olis kääntynyt päälaelleen.
Tiedän olevani totaalisen hukassa.
Teen asioita joita en ikinä olisi uskonut tekeväni.
Asioita joita olen aiemmin, vain halveksunut sydämmeni pohjasta.
 Ja tahdon lisää, vaikka sisälläni itken sen vuoksi.
 
"Tuntuu, että ilma jota hengitän myrkyttää mua.
 Tuntuu, että tunteet joita tunnen tappaa mua.
Sanat joita sanon, saastuttaa sua.
Saa ne sut uskomaan, Olen mä onnellinen."
-suvi

Mä haluaisin matkustaa mailman laidalle.
 Suunnaton tarve tehdä jotain ei arkipäivästä ja normaalia.
Koko ajan tarve olla liikkeessä ja sisällä istuminen saa mut levottomaksi.
Saa mut hulluuden partaalle ja sitten mulle iskee pakokauhu.
 En osaa olla paikoillani.

Mun unirytmi on jotenkin menny ihan päälaelleen.
 Nukun ylensä öisin vaan muutaman tunnin, jos sitäkään.
Sitten, kun nukun herään liian aikaisin vaikka olisin mennyt kaks tuntia
aiemmin vasta nukkumaan.
 Ja tää tuntuu ongelmalta, että en osaa olla paikoillani ja herään tosi ajoissa.
Sitten Teemu nukkuis vaikka iltaan asti ja mä ahdistun ko joudun tunti kaupalla odottaa, että
se herää kun haluisin heti aamulla lähteä jonnekkin.
Tai edes tehdä jotain kivaa.
Kai mun pitäis vähemmän viettää sen kanssa aikaa tai yöpyä sen kanssa.
 On yksikertasesti niin turhauttavaa, kun mun päivät valuu hukkaan
 ja tehdään vasta iltamyöhää
jotakin.
Musta tuntuu siltä, että mun kesä on vaan valunu hukkaan istuen
sisällä saamatta toista nousemaan sängyn pohjalta.

noh aurinko paistaa ja tahdon ulos.

Voisin ehkä sanoa, että sattuu.
 Tunteet repeää ja ne roikkuu kiinni jaloissani.
Koko päivä virraten oloon paskaan.
 Ehkä aamulla herätessäni oli tasainen ja tavallaan mukava olo, ei ahdistanut.
Olin ehkä edelleen sittenkin vähän päihteiden vaikutuksen alainen.
 Silmän räpäys ja ahdisti, ahdisti niin etten tahtonut edes saada henkeä.
Olin kiukkuinen ja tyhmä kiukku pussi, murulle tahtomatta huutaa.
Pakenin paikalta helsinkiin, pakenin turruttamaan tuskaa alkoholilla.
Myrkyllä joka sydämmeni sykettä pitää kasassa.
Pahempaa myrkkyä olisin salaa tahtonut, kehtaamatta asiaa edes sanoa.
 Tyhmiä juttuja tuli.
Houkutuksia, miehiä,vaikeuksia ja osasin ne välttää.
Paikalta pakenin murun luokse, toivoen totaalisesti tällä hetkellä sitä että olisin mennyt yksin kotiin tai lähtenyt muiden matkaan... Pitämään hauskaa jottei olisi tarvetta ajatella.
Ei ehkä olisi tarvetta olla edes olemassa enää huomenna. Ja nyt runotuttaa tai jotain sinne päin.





"Voin vannoa ja luvata, että ahdistaa.
 Vannoa ja luvata, että tuntuu tyhjältä.
Olen, kuin tyhjäksi kaavittu kuori.
 Kirjan kannet.
 kannet kertomatta tarinaa.

Tuskaa turruttavaa pakomatkaa hetki jokainen,
sekavuuden hulluutta tavoittelevaa päivää.
Harva pysty mua uskomaan, harva pystyy mua auttamaan.
Vain ehkä veli kykenee mua auttamaan.
 Mulle voimaa antamaan.
Tai äiti mut pois tästä paskasta pois nostamaan.

uskallaen kertoo, enkä katsoo.
 Kuinka mun elämä on ollut nyt vaan pelkkää tuskaa.
Maalaan sen muille värein räikein,
 olen hiljaa mieles värit mustat.
Sanon vain tärkeille, että älä pelkää mulla on hyvä olla."

-suvi

It's too late to cry, too broken to move on.

Nukuin mä muutaman tunnin ja sain sekavuus tilan sillä tuhottua,
heräsin murun vierestä ja pussasin.
 Koko viikko on ollu vähän sekava ja ollu kauheeta säätöä kaikki.
Jollain tapaa mä oon siitä nauttinu.
Varsinkin siitä, kuinka sekasin oon itteni saanu.
Tietyssä seurassa se on sallittua ja mä olen sille seuralle puhdas ja kiltti tyttö.
Eikä kukaan halua tuhota sitä musta ja yritetään suojella pahalta mailmalta.
Mua itteäni ehkä vähän pelottaa miten syvälle olen vajonnut,
Tuntuu siltä että olen täysin luovuttanut ja antanut itseni valua virran mukana syvyyksiin.
Ajatellen, kohta mä lähden katkolle ja nyt voin antaa vaan mennä.
Tiedän myöhemmin katuvani ja ajattelen jos vielä yhden kerran saadakseni
itseni ihmiseksi, siihen etten tunne henkistä kipua.
Mielummin istun vessan lattialla uskaltamatta nousta.

En voi olla miettimättä onko minulla minkäänlaista tulevaisuutta.
Äiti auta ja anna anteeksi heikkouteni.

 
"I thought I touched them but I can't feel the pain in your dream
They want to take me but I will hide from them
I use my pretty face to find my way to him"

 paha olo syleilee minua.

  Pitelee kiinni niin tiukasti etten saa tuskin lainkaan ilmaa ja hengitän myrkkyä

turruttaakseni kivun.

 Huutaisin apua, jos ääneni kantaisi.

Huutaisin, jos tietäisin sen auttavan.

En edes tiedä mikä minua on kannatellut näinkin pitkälle elämässä.

 Kaiketi lähimmäiset, joille en tahdo aiheuttaa tuskaa lähtemällä unimatkalle ikuisiksi ajoiksi.

Pääsisin irti kahleista ja särkyneistä kyynelistäni.

 Tiedän kyllä liian monen ihmisen luovuttaneen minut pois.

Yksi kerrallaan kaikki vain katoavat viereltäni ja se sattuu.

Repii sydäntäni pieniksi palasiksi jotka lopulta palavat tuhkaksi.

 Muistot rakkaista lohduttavat,

 voin leikkiä ettei mikään ole toisin ja odotan päivää jolloin leikkini muuttuu todeksi.

Tuntuu vähän sille et oon kussu koko elämän,
jokaisen mun päivän riipivän.
tiedän et huomen ei oo olo parempi
, se taitaa olla vaan pahemmpi pois kuljettava helvetti,
 kun sattuu niin sattuu se huolel, tahdon mä huolehtii muista, vaikka sydän tuskin lyö mulla

maanantai

Heräsin liian aikasin ja vatsa on kipeä, mielessä soi petri nygårdin rokkiporno..
 Mietin mitä tuli eilen murulle sanottua ja kuinka sekaisin olin.
Ehkä en ollut parasta mahdollista tyttö ystävä materiaalia.
 Enkä edes parasta ystävä materiaalia.
En uskaltanut vastata puhelimeen.
 Väsytti ja silmissä oli sumua, siltä tuntuu edelleen ja kello on liian vähän olla hereillä.
Kai olisi vielä hetki nukuttava.
 Onneksi voin painautua kullan kainaloon ja saada haleja.

Päivät kuluvat ja viikot valuvat viemäriin.
 Mun koko ajantaju on täysin sumunen.
Mitä mä oon tehny? missä mä oon ollu?
 Kenties itselääkityksen alaisena tahtomatta.
On liian helppo hiljentää ajatukset ja tunteet.

Eilen nähtiin Teemun kanssa mun rakasta pikkuveljeä ja sen tyttö
ystävää.
 Istuttiin puistossa, naurettin ja muisteltiin aikaa jollon me oltiin pikkusia.
Sillon olin onnellinen.
Kummasti Jessen näkeminen tuntu antavan elinvoimaa.
Ja muistin et mun pitää jaksaa, en mä voi tuottaa sille pettymystä.
En halua olla huono ja kadotettu isosisko.

"Mä palan halust unohtaa kaiken ja alottaa alust
Ehkä alla palmun unohtas vaikeudet joita sattuu
Liian monesti meinannu raiteiltani suistaa
Vetäny bumii ainoastaa ku en haluu muistaa"

Musta tuntuu et koko eilinen päivä oli pelkkiä harmaan eri sävyjä.
 Olo tila josta en tiennyt mitä se on tai miten olla.
Tänään samantapainen olo.
 Sattuu vatsaan eikä ajatus juokse, väsyttää ja ehkä vähän itkettää.
Hölmö olen ja silti nauran vaikken mistään nauti.

Salaten sisällä sanovan äänen,
olet säälitävävä
Salaten sen kaiken kurkkua kuristavan painajaisen.
Jokaista ilman vetoa paeten.
Mielummin tuskaa turruttuvaaa myrkkyä
koko elämälle se on mulle pelastavaa tyrkkyä.
 pelastetaa, ja autetaa. 
rahatta pää taas sekotetaa, päivä seoten ehkä selvitään ja
sit taas turrutaan.

psykopaatin päiväkirja

Tuntuu siltä, että kaikki kaatuu ja tunnen putoamisen voiman.
 Kaikki liusuu läpi sormien ja läpi kehoni.
Tipun itse jatkuvasti alati syvemmälle.
 Ehkei mitkään mailman kellukkeet pidä minua pinnalla.

Tänään kuitenkin oloni oli lämmin, se oli kun muru suuteli ja halasi.
 Lähellä toista, lähellä tietäen toisen välittävän huolimatta hulluudesta.
Tahtoisin sammuttaa ahdistuksen ja kaiken pahan pois, kun Teemu on paikalla.
Häpeän sitä vaikkei niin pitäisi olla.
 En tahdo näyttää tai tunnustaa heikkouttani.
En edes huomenna uskalla olla psyykkeeni seurana kun pikkuveljeni näen.
 Tahdon olla esimerkki jota voi arvostaa.
Esimerkki joka ei vie ketään pohjalle jossa itse asun ja olen asunut.
Hulluuden mittarin lukemissa tuhat ja sata.
 Mitä tahansa rakkaimpien eteen tekisin, niiaisin ja pussaisin.
Näyttelisin itseni vaikka hengiltä jotta ihmiset olisivat iloisia ja uskoisivat minun elävän.
 Todellisuuden silti itse tiedän ja se repii minua.
 Päivä kerrallaan, aina vain isompia paloja ja se sattuu.
Ruumiini jopa ahdistaa niin etten tahdo pitää edes pientä murua sisälläni, tunnen kuinka se sulaa kehooni ja kasvan.
Se on kuvottavaa, se on oksettavaa ja sairasta.
 Koko mailmani jälleen muuttavaa...
Tyttö aamulla onnellisena sanoi, kuinka näyttää aamupalani ja syömiseni hyvältä.
Söin lääkkeeni ja sulkeuduin vessaan.


Pitää jaksaa ja pitää oppia elämään.

jos mä kuolen nuorena
elämäni suloisin virhe ja kertoo minusta paljon.
Varsinkin jälkimmäinen. Sanat loksahtavat paikoilleen.