Voisin ehkä sanoa, että sattuu.
Tunteet repeää ja ne roikkuu kiinni jaloissani.
Koko päivä virraten oloon paskaan.
Ehkä aamulla herätessäni oli tasainen ja tavallaan mukava olo, ei ahdistanut.
Olin ehkä edelleen sittenkin vähän päihteiden vaikutuksen alainen.
Silmän räpäys ja ahdisti, ahdisti niin etten tahtonut edes saada henkeä.
Olin kiukkuinen ja tyhmä kiukku pussi, murulle tahtomatta huutaa.
Pakenin paikalta helsinkiin, pakenin turruttamaan tuskaa alkoholilla.
Myrkyllä joka sydämmeni sykettä pitää kasassa.
Pahempaa myrkkyä olisin salaa tahtonut, kehtaamatta asiaa edes sanoa.
Tyhmiä juttuja tuli.
Houkutuksia, miehiä,vaikeuksia ja osasin ne välttää.
Paikalta pakenin murun luokse, toivoen totaalisesti tällä hetkellä sitä että olisin mennyt yksin kotiin tai lähtenyt muiden matkaan... Pitämään hauskaa jottei olisi tarvetta ajatella.
Ei ehkä olisi tarvetta olla edes olemassa enää huomenna. Ja nyt runotuttaa tai jotain sinne päin.
"Voin vannoa ja luvata, että ahdistaa.
Vannoa ja luvata, että tuntuu tyhjältä.
Olen, kuin tyhjäksi kaavittu kuori.
Kirjan kannet.
kannet kertomatta tarinaa.
Tuskaa turruttavaa pakomatkaa hetki jokainen,
sekavuuden hulluutta tavoittelevaa päivää.
Harva pysty mua uskomaan, harva pystyy mua auttamaan.
Vain ehkä veli kykenee mua auttamaan.
Mulle voimaa antamaan.
Tai äiti mut pois tästä paskasta pois nostamaan.
uskallaen kertoo, enkä katsoo.
Kuinka mun elämä on ollut nyt vaan pelkkää tuskaa.
Maalaan sen muille värein räikein,
olen hiljaa mieles värit mustat.
Sanon vain tärkeille, että älä pelkää mulla on hyvä olla."
-suvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti