Päivät kuluvat ja viikot valuvat viemäriin.
Mun koko ajantaju on täysin sumunen.
Mitä mä oon tehny? missä mä oon ollu?
Kenties itselääkityksen alaisena tahtomatta.
On liian helppo hiljentää ajatukset ja tunteet.
Eilen nähtiin Teemun kanssa mun rakasta pikkuveljeä ja sen tyttö
ystävää.
Istuttiin puistossa, naurettin ja muisteltiin aikaa jollon me oltiin pikkusia.
Sillon olin onnellinen.
Kummasti Jessen näkeminen tuntu antavan elinvoimaa.
Ja muistin et mun pitää jaksaa, en mä voi tuottaa sille pettymystä.
En halua olla huono ja kadotettu isosisko.
"Mä palan halust unohtaa kaiken ja alottaa alust
Ehkä alla palmun unohtas vaikeudet joita sattuu
Liian monesti meinannu raiteiltani suistaa
Vetäny bumii ainoastaa ku en haluu muistaa"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti