maanantai, ja päätä särkee jälleen heti herättyäni.

Viikonloppu jälleen muistutti siitä, että minulla on ystäviä.
En olekkaan niin yksin, kun olen kuvitellut jatkuvasti.
 Kuitenkin silti tunnen itseni liian läpikuultavaksi tässä mailmassa.
Perjantaista lähtien jaksoin eiliseen kaisaniemenpuistossa juhlia varjotuskaa.
Eilen istuttiin pikkuveljen ja serkun kanssa kolmisteen siellä, aiempina päivinä oltiin
isolla "goottiporukalla" koolla ja eilen illemmalla sitten Jenny ja Pekka saapui
seurakseni, kun kotonakaan en pystynyt olemaan.
Siitäkään huolimatta, että krapula painoi silmäluomiani.
Kulta sitten taas nukkui nämä päivät, kun minulla oli hauskaa.
Yrityksistä huolimatta se vaan käänsi kylkeä ja jatkoi kuorsaamista koko ajan.
-Anteeksi kiukkuisuuteni...
Varsinkin, kun en saa tahtomaani.
Tällä kertaa enimmikseen kyllä tahdoin vain kullan seuraa.
Muista mieliteoista sitten ei puhuta, saati sitten siitä miten hölmö minä olen.
Enkä kontrolloi itseäni sitten yhtään, vannon kuintenkin etten tarkoita mitään pahaa.
Ja vähiten tahdon satuttaa läheisiäni.
 Jostain syystä kuintenkin olen liian hyvä työntämään ihmiset pois luotani.